maanantai 27. maaliskuuta 2017

Voihan räkä ja menneen viikon plussia ja miinuksia

Ensin miinuksia:
Kamala kevätflunssa iski tänne viikonloppuna ja tämän päivän huilaan nyt kotona, katselin yhden hömppäfilmin tuossa ja ihan kohta menen peiton alle huilaamaan. Eniten harmittaa nyt juuri kaikki ja ehkä ihan kaikista eniten se, että hyvin alkanut kuntoilu on nyt tauolla, torstaina kävin toiminnallisessa, mutta lauantaina heräsin niin kamalaan oloon, että ihan suosista jätin aamupäivän treenin väliin, samoin kuin eilisen ja varmaan tämäkin päivä on syytä vielä huilata, ehkäpä jo huomenna...
Neidillä oli viikonloppuna ratsastuskisat, kolme estettä meni hienosti ja sitten poni teki stopin, neiti lensi valui ponin selästä, onneksi hyvin pehmesti ja rauhallisesti, ei satuttanut itseään, mutta kyllähän se aina harmittaa tuo epäonnistuminen.

Ihana kevätaurinko hurmaa valollaan ja lämmöllään, mutta sisällä näyttää ihan järkyttävän likaiselta ja nuhjuiselta ja ikkunat, yäk, ei viitsi edes ajatella... Lattiat on kamalan näköiset, koirien tassunjälkiä täynnä, joten olen vähän kateellisenakin katsellut blogeissa näkynyttä lattianpesuria... Montakohan laitetta sitä pitäisi ihmisellä olla, että tämäkin koti alkaisi näyttää puhtaalta? Ei taida koneiden määrä auttaa tässä hommassa... Mutta tuo Kärcherin lattiapesuri vaikuttaisi kyllä hyvältä hankinnalta, tosin on se melkoisen arvokaskin, eikä taida sekään ilman ihmistä toimia... 

Kakkoslapsen sydänsurut, ensimäinen pidempi seurustelu loppui viime viikolla ja vaikka tuo koittaa olla urhea, niin huomaahan sen, että surettaa ja harmittaa...

Valokuvaaminen on ihan jäissä, en vaan ole saanut aikaiseksi kaivaa kameraa kaapista, tuntuu, ettei ole mitään kuvattavaakaan.

Ja sitten niitä plussia:
Neiti ei satuttanut itseään tippuessaan selästä ja harmituskin meni ohi kohtuullisen nopeasti.
Esikoinen sai kutsun odottamaansa haastatteluun, nyt pitää kuukausi odottaa, että tiedetään miten kävi, pääseekö haaveilemaansa kouluun vaiko ei.
Esikoisen työt jatkuvat toistaiseksi, tänä päivänä iso plussa tälle!
Ehdin  käydä salilla ja toiminnallisessa ennen flunssan tuloa viime viikolla kolme kertaa.
Aurinko paistaa ja kevät tulee kohinalla.
Lauantain juustokakku onnistui odotettua paremmin.
Vanhempi koiramme sai hyvät lääkkeet eläinlääkäriltä ja on taas huomattavasti pirteämpi.
Eli viikon saldo jäi kuitenkin plussan puolella pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, tästä on hyvä suunnata siis uuteen alkaneeseen viikkoon.

Kesäloman suunnittelu on käynnissä ja jotain pientä reissua olisi kiva saada aikaiseksi, Sloveniaa vähän olen kartoittanut, mutta olisiko teillä kokemuksia ja vinkkejä Sloveniasta tai jotain muuta kivaa kohdetta perheelle, jossa matkaajat ovat ikähaarukalla 10-20 + me vanhemmat? Toivomuksena on sekä rantaa että kaupunkia...

Ihanaa, auringonpaisteista alkanutta viikkoa teille kaikille!

torstai 16. maaliskuuta 2017

Omaa aikaa ja ajanpuutetta...

 Tervehdys pitkästä aikaa! 

Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsinkin, olen vihdoinkin löytänyt liikkumisen ilon. Toiminnallinen harjoittelu on juuri se, mistä nautin tällä hetkellä ihan suunnattomasti. Olen niin onnellinen, että tuli lähdettyä ja kokeiltua! Salille maksettava kuukausimaksukaan ei ole harmittanut yhtään, päinvastoin!

Olen käynyt kolmesta neljään kertaan viikossa harjoituksissa ja ensimmäistä kertaa ymmärrän, mitä tarkoitetaan sillä, että liikkumiseen voi jäädä koukkuun ja siitä tulee hyvä olo! Eilen olin aivan puhki töistä tullessa, mutta kun olin päättänyt lähteä harjoituksiin, niin lähdin ja että oli hyvä olo sen jälkeen, virtaa riitti vielä koirien lenkitykseen, imurointiin, tiskipöydän siivoukseen ja nukuin kuin tukki koko yön, ihanaa! Tänään piti olla lepopäivä, mutta en millään malttanut jättää toiminnallista väliin, joten kävin tänäänkin ja sen jälkeen koirien lenkitys, joten tuli myös raitista ilmaa, melkeinpä luulen, että uni tulee tänäkin iltana kohtuullisen nopeasti.

Ja arvatkaapas mitä, vyötärön ympärys on kaventunut 4 cm liikuntaharrastuksen aloittamisesta, eli noin 1,5 kk:ssa, ei voi olla motivoimatta! En mielestäni ole mitenkään suuresti ylipainoinen, ihan sellainen tavallisen kokoinen, mutta läskiä on kertynyt, ei sitä voi kieltää, etenkin vyötärölle, puhumattakaan pömppömahasta... Olin ihan älyttömän hämmästynyt moisesta tuloksesta, lantion ympärys oli kaventunut pari senttiä, pelkkää plussaa sekin :), paino ei ole kyllä tippunut, mutta ei se nyt tavoitteena varsinaisesti ollutkaan tässä harrastuksessa.

Kivaa on ollut myös se, että olen aika monta kertaa saanut tuosta esikoisesta seuraa salille ja jos minä puuskutan ja hikoilen, niin tekee myös tuo parikymppinen nuorimies, eli rankkaa on...

Se, mikä tästä innostuksesta kärsii, on tietysti tämä bloggaamisharrastus, mutta kaikkeen ei vaan riitä aikaa. Molemmat tuovat hyvää oloa ja mieltä, mutta ehkä omaa hyvinvointiani ajatellen, tuo liikkuminen on kuitenkin se, mistä on vielä enemmän iloa tulevina vuosina. Täytän ihan muutaman vuoden sisällä jo 50 ja kuntoni ei tästä kohene eikä lihasmassa lisäänny ilman hikeä ja kyyneleitä, joten nyt täytyy satsata siihen, haluan olla hyvässä kunnossa monen monta vuotta.
 
Kameraa en ole kaivanut kaapista aikoihin, ei vaan nyt juuri oikein riitä siihen aikaa, mutta ehkä sekin tästä kevään tullen virkistyy... Kuvituksena tässäkin postauksessa siis vanhoja koirakuvia, anteeksi siitä!

Blogin jätän nyt vielä olemaan, jos tuntuu, että päivityksiin ei ole aikaa niin sitten on aika toisenlaisille päätöksille.

 Eipä sitten taas muuta tällä erää, ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua teille kaikille ja kuulemisiin!


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Oman elämän aakkoset

Annukan blogista kävin nappaamassa tämän idean. Olenkin ryhtynyt melkoiseksi kopsaajaksi näiden postausten suhteen, yhtään omaa ideaa ei tunnu syntyvän, mutta mennään nyt näillä. Eli Annukka oli kirjoittanut hyvinvoinnin aakkoset, minä ajattelin sen verran muokata, että tästä tuli elämän aakkoset, ajattelin, ettei riitä minun ajatuksenjuoksuni ja mielikuvitukseni aakkostamaan hyvinvointia. Ja nyt tämän tehtyäni huomaan, ettei ollutkaan niin kovin helppoa keksiä tietyillä kirjaimilla alkavia sanoja ja muutama kirjain oli pakko jättää välistä, kun ei vaan kerta kaikkisesti syntynyt mitään...

Ihanaa ulkoilua auringonpaisteessa, nautimme koko porukka!









A niin kuin aurinko, aamu ja anteeksiantaminen. Mikään ei ole sen parempaa kuin herätä aurinkoiseen aamuun ilman kellon soittoa! Anteeksi antaminen taas on tosi tärkeää oman(kin) hyvinvoinnin kannalta, ei vihaa ja riitaa jaksa pidemmän päälle ja jos ei anna anteeksi, se kuluttaa, vaikkei asiaa aktiivisesti miettisikään.
B niin kuin bugit, tässä oli pakko vähän kiertää, kun en millään keksinyt mitään B:llä alkavaa. IceBugit on siis kyseessä ja ihan maailman parhaat kengät, ilman niitä en lähde ulos nykyään näin talviaikaan ollenkaan, voin lämpimästi suositella kaikille! Ja vaikka ovat vähän tyyriit, niin ovat kyllä myös hintansa arvoiset ja kestävät!
C kuten crosstraining, olen ihan hurahtanut tähän liikkumisen muotoon, enpä olisi ikinä uskonut itsestäni!
D = D-vitamiini, olen ensimmäistä kertaa elämässäni yrittänyt koko talven muistaa syödä tätä elintärkeää vitamiinia ja yrittänyt muistaa syöttää sitä myös lapsille.
E kuten elämä, se nyt vaan on ihmisen parasta aikaa, kuten eräs tunnettu ihminen on lentävästi sanonut. Joka päivä on syytä muistaa elää nauttien.
F niin kuin fiilis. Se fiilis, jolla aamun aloittaa, määrittelee kyllä aika pitkälti koko päivän. Jos nousen väärällä jalalla niin koko päivä menee vähän samalla fiiliksellä, mutta jos nousee neutraalisti tai peräti hyvällä fiiliksellä, niin päivästä tulee luultavasti huomattavasti onnistuneempi.
G kuten ???? Ei mitään ideaa...
H ihan kuin hymy. Piristää aina omaa ja muiden päivää.
I kuten ilo. Pitää muistaa iloita myös niistä elämän pienistä asioista, auringonpaisteesta, valmiiksi laitetusta aamupuurosta ja aamukahvista. Ja I on tietysti myös iskä, se oma ja tuo omien lasten isä.
J niin kuin jäätelö, erityisesti pehmis kesäisenä päivänä ja tietysti J niin kuin järvi, kauniina kesäisenä päivänä heijastellen ja kimallellen.
K kuten kevät ja kesä, valoa ja lämpöä kohden mennään. Pidentyneet päivät huomaa jo helposti. Ja tietysti K tarkoittaa myös koiria, noita aina yhtä iloisia vastaanottajia kotiin saapuessa, ihan sama oletko ollut poissa viikon vai viisi minuuttia, riemu on suuri, kun joku saapuu!






L on yhtä kuin loma, aina yhtä mukavaa, etenkin oman perheen, niiden rakkaiden kanssa vietettynä.
M on metsä, ihana hiljaisuus, tuulen humina, ihana tuoksu. Vapaana juoksevat koirat  ja iloitsevat lapset :)
N kuten nenä :D Erityisesti nuo koirien märät nenät, aamulla kun niillä vähän tökkäsee, niin jo alkaa ihminen heräilemään aika reippaasti... Niin ja tietysti nuotio ja paistettu makkara, joskus on pakko herkutella :)
O niin kuin oivaltaa olla onnellinen!
P tarkoittaa tietysti perhettä! Niitä lähimpiä ja rakkaimpia, joita ilman elämä olisi täysin erilaista, ellei jopa mahdotonta...
Q no hei, kuka tietää jonkun suomenkielisen Q:lla alkavan sanan, en minä ainakaan...
R kuten rakkaus, se suurin kaikista.
S = sauna, tuo ihana paikka, jossa on lämmin ja rauhallinen tunnelma


Hiihtolomalla tehtiin pikareissu Tallinnaan, harmaata sielläkin...
T on yhtä kuin tavoitteet. Elämässä pitää olla tavoitteita, isompia ja pienempiä, jotain jota kohti kulkea... Ja samalla T tarkoittaa myös talvea, rakastan oikeita, kunnon talvikelejä!
U niin kuin unelma! Aina pitää muistaa unelmoida ja myös kulkea niitä unelmia kohti! Nyt minä unelmoin kesälomasta jossain lämpimässä paikassa, nähtäväksi jää, toteutuuko unelma...
V niin kuin vaahtera. Erityisen kaunis syksyisin :) ja V on myös yhtä kuin vaatteet, nuo ikuinen riesa, eikä ikinä mitään päälle laitettavaa...
Y tarkoittaa yötä, hiljaisuutta, tähtitaivasta, useimmiten kuitenkin hyvin nukuttuja unia. Ja tietysti ystäviä, niitä uudempia ja niitä, jo vuosien takaa mukana kulkeneita
Ä on tietysti äiti, hyvässä ja pahassa. Meillä nyt ehkä vähän enemmän pahassa, äiti kun on sitä mieltä, että nuorison ei tarvitse joka viikonloppu jaksaa bilettää aamun tunneille asti...
Ö niin kuin örkkimörkki. Niitä on joskus meillä asustellut, mutta onneksi nykyisin erittäin harvoin ja nekin katoavat aika nopsasti muualle... Niin ja tietysti Ö tarkoittaa myös ötyä, eli hyvää yötä :)


Sellaiset oman elämän aakkoset :)
Kivaa naistenpäivää kaikille ja ihanaa loppuviikkoa!
© Meidän elämää
Maira Gall