maanantai 24. lokakuuta 2016

Ohi on, ohi on, ohi on...

Tämä lomamme niin ohi on...

Eli ei muuta kuin töihin ja pakertamaan taas tunnollisesti, ankeita aamuherätyksiä kellon pirinään ja pimeyttä...  Lomalla ei oikein tehty mitään kummallista, oltiin, kudoin pipoja ja sukkia, lueskeltiin, käytiin tietty koiralenkeillä ja elokuvissa lasten kanssa, nyt me tiedetään, mitä lemmikit puuhastelee kun me ihmiset ollaan töissä... Ei ihme, että niitä väsyttää illat... Eli kävimme katsomassa "Lemmikkien salainen elämä"- leffan ja se oli kyllä ihan kiva. Olkkarin maton sain pestyä ja siinäpä ehkä suurin lomasaavutukseni...

Niin ja juhlittiinhan me esikoisen 20-vee synttärit eilen, kuten nopeimmat jo instasta kakkukuvasta näkikin. Kyllä se aika mennä hurahtelee nopeasti, kun vanhimman syntymästä on jo tosiaan 20 vuotta, apua... Oli kiva pitkästä aikaa  ruokailla appivanhempien kanssa sekä pojan kummisedän kanssa, paikalla koko meidän poppoo ja sen jälkeen vähän huilattiin ja juotiin kahveet kakun kera, oli oikein mukavaa. Varsinaisen juhlimisen pojat hoiti edellisenä iltana kylillä ja vähän jouduinkin kuullostelemaan, että jaksetaanko sitä syömään nousta ollenkaan, mutta reippaasti jaksettiin, ei ongelmia.


Talvi näyttää kovasti tekevän tuloaan, joten isäntä vaihtoi illalla ensimmäiseen autoon talvirenkaat samaisen esikoisen kanssa, vähän sillä ajatuksella, että jos aamulla on pakkasta/ lunta maassa niin on edes yksi vähän turvallisempi auto käytettävissä. Noh, ei ollut lunta eikä pakkasta, oli vesisadetta... Vaikka ei ehkä voi valittaa jos syksyssä parina aamuna sataa vettä, mieli kyllä tekisi, etenkin kun kello herätti jo 5.40 ja pojat saapuivat yölliseltä autoajelultaan klo 2 maissa... Hohhoijaa tuota nuorisoa, no, vanhin palaa parin päivän päästä armeijan hoivaan vielä vähäksi aikaa, joten ehkäpä tämä sitten viimeistään rauhoittuu tämä yöelämä.






Erityisen iloiseksi minut tekee tällä erää se, että sain vihdoin meidän lämpökompostorin lämmöt nousemaan, en ymmärrä, miksi ne ei aiemmin ole nousseet, mutta nyt ne näyttää reilusti lämmön puolta ja näin talven lähestyessä se on tietty hyvä asia. Ostin Biolanin talvikuiviketta ja nyt lomalla otin sen vielä sisälle, jotta on sitten myös kuivike lämmintä kun viedään kompostoriin ja nyt on tosiaan jotain tapahtunut, JES! Jos teillä on hyviä vinkkejä antaa kompostorin hoitamisesta niin otan kiitos vastaan erittäin mielelläni ja mielelläni vaikka kasaan antamanne vinkit omaksi postauksekseen jos jaettavaa tulee, eli kerrohan oma paras vinkkisi tai kuulemasi hyvä vinkki?!

Tälle päivälle olen sopinut kuntosalivalmennuksen, mutta juuri ajattelin, että taidan siirtää sitä ihan pikkiriikkisen eteenpäin, jotenkaan ei nyt juuri tunnu siltä, että illalla haluaisin lähteä rehkimään salille, hyvä kun selviän kotiin ja jaksan odottaa nukkumaanmenoa...

Pirteämpää viikkoa teille muille ja kuulemisiin!



tiistai 18. lokakuuta 2016

Blogini sai tunnustuksen ja laitetaan hyvä kiertämään :)

Blogini sai tunnustuksen! Tällainen saa suupielet nousemaan hymyyn ja hyvän mielen pitkäksi aikaa. Oikeasti aikuinen-blogista muisti minunkin blogini jakaessaan näitä, en meinannut silmiäni uskoa kun näin blogini nimen tuolla joukon jatkona, KIITOS! 

Hyvä täytyy laittaa eteenpäin, eli muuta kuin tunnustus jakoon. Ja ohjeethan ovat

1. Kirjoita lyhyt postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi
Oma aloitukseni oli ehkä enemmänkin sellainen hetken mielijohde, halusin tallentaa kuvia ja tapahtumia johonkin ja koska lueskelin silloin (ja lueskelen edelleen) muiden blogeja, niin ajattelin, että sinnehän niitä voisi tallentaa. Olen pitänyt tarkkaa rajaa, että en näytä perheenjäseniä täällä, enkä kyllä ole toistaiseksi vilauttanut edes omaa naamaani, jollakin tapaa haluan pitää tämän ns. anonyymina.

Aloitettuani blogin huomasin hyvin äkkiä, että tarvitsen parempia kuvia ja olenkin hankkinut sekä ison, ihan kunnollisen järkkärin että tuollaisen minijärkkärin, molemmille on ihan omat kohteensa ja paikkansa. Kuvaajana en edelleenkään ole kummoinen, mutta sen voin kunniakseni sanoa, että automaattiasetuksia en kuitenkaan käytä, olen opetellut käyttämään manuaalisäätöjä, blogimaailmasta onneksi löytyy ihania, osaavia ihmisiä, jotka auttavat ja opastavat. Mikään mestarikuvaaja en tokikaan edes kuvittele olevani, mutta ehkä välttävä kuitenkin...

Nimen keksiminen blogille olikin hankalaa ja niinpä siitä tuli ehkä vähän tylsästikin Meidän elämää, mutta toisaalta siitähän tämä sisältökin kertoo, meidän elämästä. Ainakin nimi antaa tilaa ihan kaikelle... Blogissa on tätä arkea ja vähän välillä onneksi juhlaakin.

Ohjeita aloittelijoille sitten seuraavaksi, hmm... En kyllä todellakaan tunne olevani mikään neuvojen jakaja, koen itsenikin vielä aloittelijaksi... Mutta ehkä sen verran, että käy ahkerasti lukemassa muiden blogeja ja kommentoimassa niitä, saat näkyvyyttä ja ihmiset tulevat katsomaan kuka ja mistä siellä oikein kirjoitetaan. 

Itse tykkään siitä, että bloggaaja vastaa kommentteihin, käyn usein vielä myöhemmin katsomassa, että mitä on vastattu, eli vastaa saamiisi kommentteihin. Itsellä se tuppaa vähän viivästymään, kun aina ei ole konetta käytössä, mutta mitä pikemmin vastaus tulee, sen parempi :)

Muista kuvat! Kuvia kannattaa olla, ei liikaa, mutta sopivasti. Ja vielä parempi jos kuvat liittyvät aiheeseen, eikä niin kuin tässä postauksessa, että kuvat ovat kesän reissulta...

Blogin ulkoasu on myös tärkeä muutenkin kuin kuvien osalta. Itse tykkään yksinkertaisista (yksinkertainen kun olen) ulkoasuista ja selkeydestä, tokihan joku muu tykkää jostain muusta... 

Kirjoita siitä, minkä koet omaksesi, on se sitten perhe, eläimet, ruoka, pukeutuminen, ihan mikä vain tai vaikka nämä kaikki, kunhan se on sinun omaasi.

Kiitos vielä uudelleen Oikeasti aikuinen, olen erittäin otettu, että tulin mainituksi tunnustuksissasi.

Nyt haluan jakaa tätä edelleen seuraaville blogeille
10) My Life


Monta kivaa blogia jäi vielä mainitsematta, olette silti mielessäni!

Nyt lähden käymään kaupassa, ihan yksin, ihan kaikessa rauhassa ja sitten tulen kotiin, keitän kahvit ja lueskelen kirjaani vähän aikaa (tai sitten sulatan pakastimen ja siivoan jääkaapin, saas nähdä...)  

Ihanaa viikkoa teille kaikille ja kiitos kun olette olemassa!


maanantai 17. lokakuuta 2016

Hiljainen talo

Heippa hei te kaikki ihanat!

Kiitos oikein kovasti edellisen postauksen onnitteluista ja kommenteistanne! 

Minä istun täällä hiljaisessa talossa, ainoat kuuluvat äänet ovat tällä hetkellä pesukone ja koiran kuorsaus :). On niin kovin outoa olla yksin kotona, tällaista ei juurikaan ole tapahtunut enkä oikeasti oikein tiedä, miten aikaani käyttäisin... Niinpä olen tänään käyttänyt koirat aamulenkillä vähän pidemmän kautta, raivannut kodinhoitohuoneen tasot näkyviin, tehnyt pari kuvakirja tilausta ja nyt siis istun tässä koneen äärellä. On se vaan kummallista tämä yksin oleminen... Mitähän sitä ennen lapsia teki, kun oli kotona yksin? Täytyy kyllä sanoa, etten edes muista... Hetken harkitsin jopa kaupunkiin lähtemistä, olisi vähän tarvetta päivittää työvaatteita ja lankakaupassa olisi pitänyt käydä, mutta en sitten kuitenkaan viitsinytkään lähteä, olisi pitänyt laittaa hiukset ja pukea päälle jotain muuta kuin verkkarit, arvatkaa vaan, mikä kamalan iso homma?!
Ei tämä kovin pysyvä olotila ole, ehkä juuri ja juuri tämä päivä, huomenna varmaankin haen nuo perheen nuorimmat jo papan luota kotiin, joten saadaan vähän ääntä tähänkin taloon taas. Eilen kun oltiin isännän kanssa ihan kaksin kotona, mietin kyllä kovasti, että ihan kohta tämä talo on meille liian iso kun kaikki lapset lähtevät maailmalle... Onneksi siihen nyt kuitenkin menee vielä aikaa. Ja sitä ennen saadaan varmaan talon takkahuonekin ihan sille tarkoitettuun käyttöön, nyt se toimii vanhimman lapsen huoneena...
Sain pitkästä aikaa ladattua kameroistakin kuvat koneelle, olivat vielä matkakuvatkin kesältä kameroissa, ehkä nyt saan jopa teillekin asti näkyviin muutaman kuvan kesän reissulta. Kuvia katsellessa tulikin kova matkakuume, olisi niin ihana lähteä johonkin lämpöiseen ja aurinkoon, vaikka syksystä tykkäänkin...
Taidanpa nyt ottaa ystävien FB-neuvoista opikseni, kaivaa kirjani esille ja lukaista hetken ihan rauhassa, sitten täytyy kyllä vähän ulkoiluttaa myös imuria, mutta tänään laitan asiat tähän tärkeysjärjestykseen :). Ystävät tosiaan neuvoivat jättämään siivoamisen ja rentoutumaan, mutta täytyy kyllä tunnustaa, että en minä edes tiedä, mikä olisi sitä kivaa, rentouttavaa tekemistä täällä kotona, niin vähän on ollut tarvetta sitä miettiä, aina yleensä on joku muu ohjelmoinut lomani ja päiväni... 

Rentoa maanantaita teille kaikille!

perjantai 14. lokakuuta 2016

Olenko vanha, nuori vai jotain siitä väliltä?

Tällä viikolla on taas ollut SE päivä, se päivä, jolloin mittariin on tärähtänyt yksi vuosi lisää ja 50 vuotta lähestyy kovaa kyytiä, ihan hurjaa! On mahdotonta uskoa itsestään tai saman ikäisistä ystävistä, että ollaan kohta viisikymppisiä... Nehän (siis tarkoitan tietysti viiskymmpisiä, en todellakaan ystäviäni) oli ennen jotain ihan TOSI vanhoja, nykyäänhän nuo näyttävät olevan poikkeuksetta hyvinkin nuoria... Aino harmi on se, että nykyään kaikissa kyselyissä joutuu kelaamaan oman synnyinvuotensa kohdalle ja välillä tosi pitkäänkin... ja tietty rypyt naamassa, mutta ajattelen, että ne on enemmänkin naururyppyjä...
En oikeasti tunne itseäni mitenkään vanhaksi tai että melkein viisikymmentä olisi nyt sitten jotenkin "elämän loppu", päinvastoin. Nautin juuri tästä iästä tällä hetkellä, on ihanaa juuri nyt! Lapset ovat vähän isompia,  noista näyttää jopa kasvavan ihan kelpokansalaisia, jotka pärjännevät elämässään, kuka tunnollisella työn tekemisellään ja kuka sosiaalisella lahjakkuudellaan. Työssä riittää tällä hetkellä haasteita ja parin vuoden päästä tulevaa ei vielä kukaan tiedä tässä työelämän tuiskeessa, ensi vuottakin on haasteellista ennustaa... Nautin työstäni, kokemusta on karttunut ja sen myötä varmuutta, mutta en kuitenkaan tunne tässäkään vielä itseäni vanhaksi, kykenen oppimaan uutta ja näkemään uusia mahdollisuuksia, haluan vielä kehittää työtä ja viedä asioita eteenpäin...
Olen nykyään huomattavasti vahvempi omassa itsessäni, enää ei tarvitse, ei halua eikä kyllä jaksakaan hakea hyväksyntää muilta ollakseen se mitä on. Sitä nyt on tällainen ja tällaisena pysyy, siitä joko tykkää tai on tykkäämättä. Nuorempana sitä haki enemmän hyväksyntää itsensä ulkopuolelta, nykyään on tärkeämpää olla sinut itsensä kanssa. Olen nykyiselläni kiltti, mutta pidän silti puoleni, uskallan sanoa vastaankin (tätä täytyy kyllä vielä harjoitella) jos tarvetta on. En halua riidellä ihmisten kanssa, mutta ei se silti tarkoita sitä, että asioista pitää olla samaa mieltä. Nautin kotona olemisesta, en viihdy ravintoloissa tai hulinoissa. Rakastan metsässä kävelemistä koirien kanssa, haaveilen kesämökistä ja rauhallisista kesäilloista järven rannalla.
Olen sitä mieltä, että ikä on kuitenkin vain numeroita, viisikymppisiä (tai melkein viisikymppisiä) ei voi laittaa mihinkään lokeroon, kuten ei ihmisiä yleensäkään. Joku voi tuntea olevansa jo elämän ehtoopuolella (en kyllä oikein usko), on enemmän ja vähemmän erilaisia fyysisiä rajoitteitakin, elämä on koulinut toisia pehmeämmällä ja toisia kovemmalla kädellä.  Elämän tilanteetkin ovat hyvin erilaisia, osalla on aikuiset lapset, ehkä jo kotoa lähteneet ja ehkä jopa lastenlapsiakin jo, sitten on meitä, joilla on vielä kohtuullisen pitkä matka siihen, että nuorinkin on täysi-ikäinen... Huomaan, että iän karttuessa ainoa pelkoni koskee sitä, että en ehtisi saada kaikkia lapsia sen ikäiseksi, että omat siivet kantavat... Niin monia surullisia uutisia kantautuu ympäriltä, siitä, että nuoret (=itseni ikäiset tai nuoremmat) sairastuvat vakavasti, lapset menettävät äidin tai isän.
Kuten sanottu, niin en tunne itseäni vanhaksi enkä raihnaiseksi, en vielä toistaiseksi huomaa myöskään iän tuomia terveydellisiä ongelmia, mutta eiköhän niitäkin ole luvassa tulevaisuudessa... Olen mielestäni kohtuullisen hyvässä fyysisessä kunnossa samoin psyykkisessä :) eli kaikin puolin kaikki on kunnossa, eli tervetuloa vaan seuraava vuosi ja lähestyvä 50... ja vastauksena otsikon kysymykseen taitaa olla, että jotain siitä väliltä!

Ihanaa viikonloppua teille kaikille  ja syyslomaa teille jolla sellainen on! Nautitaan juuri näistä hetkistä ja elämästä!

perjantai 7. lokakuuta 2016

Tällä viikolla

Koirat nauttii kun saa painaa metsässä vapaana :)
 - ollaan ulkoiltu metsässä, löydetty minimaalisen vähän suppilovahveroita ja kerätty vielä  puolukan  ja mustikan loppuja aamupuuroihin
- ollaan nautittu ihanista syksyn ilmoista, nämä on ihan parhaita! Toki on myös kaivettu esiin lapsille vähän paksumpaa takkia ja todettu, että ulkohousut ovat jääneet neidille liian lyhyiksi, taas...
- ollaan keskusteltu pikkumiehen kanssa siitä, miksi ulkovaatteet eivät voi olla repussa kotiin tullessa, vaan niiden pitää olla päällä


- on totuteltu koirien kanssa pimeisiin aamulenkkeihin, miten ihmeessä nuo aamut ihan yht'äkkiä muuttui pimeiksi, on jopa kaivettu kaikille heijastinliivit esille
- koirat on nauttineet omenoista, ojat on pullollaan puista pudonneita omenoita, namskis, ihania lenkkejä kun on eväätkin mukana :)

- olen kutonut villasukkia, kohta pikkumiehenkin villasukat on valmiina, olen vähän ylpeä itsestäni, koska kutominen ei ole koskaan ollut mun juttu, mutta nyt ajattelin ostaa lisää lankaa kaupasta ja tehdä myös isommille miehille villasukat

- on järjestelty buffan pitämistä tallin ratsastuskisoissa, ehkä se tästä organisoituu
- töissä on ollut kiireinen, mutta mukava viikko, monenlaista palaveria on pidetty ja osassa saatu  hyviä suunnitelmia ja päätöksiä aikaiseksi

- isäntä on sairastunut ihan järkyttävään flunssaan, me muut vielä sinnitellään terveinä
- olen kaivanut itselleni esille syysnilkkurit, ohuella takilla vielä mennään
- auton lämppärin ja johdon kaivoin esille, helpottaa vähän aamuja kun ei tarvi ihan niin paljoa raapustella laseja
- saatiin viimein vietyä kaatopaikkakuorma pois pihasta seisomasta ja kuivahtaneet kesäkukat meni siinä samalla
- suojattiin pensasmustikat, viime talvena emme tehneet sitä, sillä seurauksella, että jänikset söivät kaikki ihan nysiksi

Viikonloppuna aion:
- tehdä appiukolle isänpäivälahjatilauksen ifolorilta
- ehkä samalla ladata kuvia myös tänne blogiin, kesälomamatkan kuvatkin on vielä kaikki kamerassa
- leipoa iltapalaksi teeleipiä
-ulkoilla ja nauttia kauniista syksystä
- käydä ristiäisissä ihastelemassa suvun uusinta tulokasta
- lukea ja neuloa
- nauttia lasin ihanaa, pehmeää punaviiniä
- tehdä jotain helppoa ja nopeaa, silti hyvää ruokaa koko porukalle

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Onnellinen elämässä


Tänään oli ihana aamu, kirpeä pikku pakkanen, kauniisti kulkevat koirat ja rauhallista. Lapset heräsivät jotenkin suosiolla uuteen päivään ja pääsimme pikku-ukon kanssa sovintoon siitäkin, että aamulla koulumatkalle on hyvä laittaa ulkohousut, vaikka ei yhtään haluaisi.

Meillähän on talo kolmessa kerroksessa vähän kuten vanhat rintamamiestalot ja siinä kerroksien välillä aamulla loikkiessani huomasin, miten onnellinen ja tyytyväinen olenkaan taas juuri tässä hetkessä elämääni. Isäntäkin näytti tänään jotenkin erityisen hyvältä ;). Olenhan minä yleensäkin perustyytyväinen asioihini, mutta tänään oli jotenkin erityisen hyvä aamu. 


Ei meillä pelkkää kiiltokuvaa elämä ole, ongelmia on ollut ja takuulla tulee olemaankin, osa oman perheen sisällä, osa oman perheen ulkopuolella, mutta ongelmat kuuluvat elämään myös. Suortuvaa blogin Nanni kirjoitti avoimuudesta ja somen antamasta kuvasta ja olen kyllä niin samaa mieltä, jokaisella on takuulla myös niitä ongelmia ja ei-niin-onnistuneita-hetkiä elämässään, mutta eihän niihin kannata jäädä kiinni ja en minä ainakaan itse halua niitä sen enempää riepostella myöskään täällä blogissa. Mutta elämän tekee elämäksi myös ne huonommat hetket. Eihän niistä hyvistä hetkistä osaisi edes nauttia jos aina vaan kaikki olisi hyvin...

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että onnellisuus on paljolti asennekysymys, voin suhtautua elämään hyvin pessimistisesti ja odottaa sitä pahinta tai sitten voin suhtautua siihen avoimen odottavasti ja positiivisesti. Jälkimmäinen tapa on se, jolla haluan suhtautua elämään ja jonka olen kyllä omaksunutkin. En jaksa enkä halua etukäteen murehtia tulevia murheita tai sitä pahinta mikä voisi toteutua, vaan murehdin sitten jos on murehdittavaa. Joka tapauksessa  ajattelen, että avaimet onneen ovat jokaisen ulottuvissa. Vastuusta omasta onnestaan ei voi antaa kenellekään muulle, se on jokaisen itse etsittävä omasta elämästään. Minulle onnea, iloa ja hyvää mieltä tuovat oma koti, oma rakas perhe ja ylipäänsä ne läheiset ihmiset joiden kanssa on hyvä olla ja jotka hyväksyvät minut juuri tällaisena ja arvostavat minua juuri tällaisena. Ja tietty onnen tunteen tuovat myös koirat, nuo hellyttävät karvakuonot.

Ihanaa viikonjatkoa teille kaikille, tekin tuonne minulle iloa ja hyvää mieltä kommenteillanne ja käymällä täällä!


© Meidän elämää
Maira Gall