torstai 29. syyskuuta 2016

Luonnontuotteita testailemassa...

Olen hiljalleen vaihtanut kaikenlaisia tuotteita luonnontuotteisiin ja huomannut kyllä suurta eroa ihossa ja hiuksissa ja hiuspohjassa. Olen jo kohta vuoden käyttänyt näitä palashampoita ja todennut ne itselleni juuri sopiviksi. Pitävät hiuspohjan kunnossa ja hiuksetkin voivat hyvin. Itse kun kärsin psoriasiksesta niin hiuspohja ärtyy milloin mistäkin, näistä tuotteista se on tykännyt...
Palashampoot käytössä
Hamppuöljy shampoopalan ostin lähinnä isäntää ajatellen, hänellä kun on enemmän rasvoittuvat hiukset kuin minulla, hyvin on kelvannut ja tyytyväinen on ollut. Avokadoöljy-shampoopala oli sitten taas minulle enemmänkin, toki sopii koko porukallekin. Se sisältää hiuksia ja hiuspohjaa ravitsevaa ja hoitavaa avokadoöljyä. Syväkosteuttava avokadoöljy elvyttää kiillottomia ja elottomia hiuksia antamalla niille kaunista kiiltoa ja tuuheutta. Avokadoöljy-shampoopalaa suositellaan aivan erityisesti tummille hiuksille, mutta sopii se kaikille muunkin värisille hiuksille oikein oivallisesti.


Nämä ovat Nurme Purest Beautyn, virolaisen luonnonkosmetiikkasarjan tuotteita. Tuotteet ovat 100% käsintehtyjä ja ne valmistetaan Virossa. Nurmen tuotteet eivät sisällä keinotekoisia säilöntä-, väri tai tuoksuaineita. Käsintehdyt saippuapalat on valmistettu kylmäpuristustekniikalla.  Huomioitavaa on se, että hiuksista tulee aluksi vähän sellaiset "tönköt", ei liukkaat. Kannattaa siis antaa palashampoolle toinenkin mahdollisuus ja totuttautua siihen hiljalleen. Voisin kuvitella, että hiuksista tulisi aivan mahtavat, jos olisi mahdollisuus huuhteluun järvivedellä...


Ihana, ihana argan-öljy
Mutta tämän argan-öljyn avulla hiuksista tulee pehmeät ja ihanan tuntuiset.

Argan-hiusöljy on oikein oiva valinta kuivien ja värjättyjen hiusten elinvoiman ja kunnon kohentamiseen. Arganöljy elvyttää ja ravitsee kuivia ja vaurioituneita hiuksia entistä ehommiksi. Ainutlaatuinen argania-hiusöljy tekee hiuksista silkkisen pehmeät ja kauniin kiiltävät. Öljyn sisältämä F-vitamiini ehkäisee hiusten katkeamista ja pitää tukkasi tuuheana ja elinvoimaisena. Hiusöljyä voi käyttää joko ennen pesua tai pesun jälkeen hiuksiin jätettävänä kiiltoa ja pehmeyttä tuovana tuotteena. Ja täytyy kyllä sanoa, että tämä toimii! Itselläni on tosi kuivat hiukset, mutta kun tätä laittaa edes muutaman kerran viikossa niin jo on ihan erilaisen tuntuiset hiukset. Ja plussana vielä tuoksuttomuus, eli ei ns. "hajuhaittoja" :) Niin ja tämä käy myös kynsinauhojen huoltamiseen :D

Näitä tuotteita löytyy ainakin Ruohonjuuresta ja myös heidän nettikaupan puolelta saatavilla.

Luonnotuotteiden kokeilua on laajennettu myös meikkipuolelle, muta siitä ehkä sitten toisella kertaa...

Eipä mulla sitten muuta tällä erää... Oletkos kokeillut shampoopaloja, mitäs tykkäsit? Entäs arganöljyä? Onko sulla vinkata muita hyviä luonnontuotteita?

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

16 syksyistä asiaa

Syksyssä odotan... kauniita, kirpakoita syyskuun aamuja ja päiviä.
Syksyssä jännittää... no eipä oikeastaan mikään tällä hetkellä




Syksyssä parasta... kynttilöiden kaivaminen esiin, ulkoilu kauniissa ilmassa.






Syksyssä hankalinta... edessä oleva pimeä aika.






Syksyssä inhottavinta... ne jatkuvat vesisateet, toivotaan, että pysyvät poissa!




Syksyllä aion... ulkoilla paljon, nauttia pimenevistä illoista ja lukea kirjoja!







Joka syksy minä hämmästelen sitä... miten paljon tykkäänkään syksystä, kaikkine iloisine väreineen ja ihanine auringonpaisteineen ja kirpsakoine ilmoineen.






Joka syksy täytyy ainakin kerran... manata sateisia päiviä!






Syksyyn kuuluu ehdottomasti... synttärikakkuja, sekä omaa että esikoisen :)






Paras syysvinkki... lähde metsään, siellä tuoksuu syksyllä niin ihanalta!





Syystunnelmaan pääsen... kaivamalla kynttilöitä esiin.




Koulun/ opiskeluiden suhteen minä... keskityn lähinnä kannustamaan ja tukemaan näitä perheen pienimpiä. Itsekin tekisi mieli opiskella, mutta en oikein juuri nyt tiedä mitä haluaisin...




Suosikkini syyspukeutumisessa... nilkkurit, lämpimät neuleet ja paksut huivit :)




Viime syksynä minä... en kaiketi tehnyt mitään erityistä, kun ei muistu mieleen....






Lapsena pidin syksystä... ennen kaikkea lähestyvien synttäreiden takia.




Paras syysmuistoni... liittyy 20 vuoden takaisiin tunnelmiin, esikoista odoteltiin (2 viikkoa yli lasketun ajankin jopa) ja hän tuli elämäämme lokakuussa <3


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Meillä ollaan ihastuttu :)

Meillä on ihastuttu ihan täysillä näihin ihanuuksiin
Heissan taas, nyt vihdoin on pieni hetki aikaa päivittää tämä juttu, jonka jo kesällä aloittelin... Ai että mihin meillä ollaan ihastuttu? No hamam-pyyhkeisiin :), monestakin syystä!

Tiedättehän sen tunteen, kun koko perhe on lähdössä matkalle ja yksi matkalaukku täytyy suurinpiirtein varata pyyhkeille, uima-altaita, kylpylöitä jne. varten? Minä tuskailin asian kanssa kesän alussa, kun olimme koko perhe (6 henkeä) lähdössä Budapestiin ja tarkoituksena vierailla kylpylöissä, etenkin niissä ulkokylpylöissä ja mahdollisesti myös Aquaworldissa. Pakkasin ja pakkasin paksuja froteepyyhkeitä kuudelle hengelle ja tuskailin asian kanssa, kunnes luin näistä ihanista Hamam-pyyhkeistä...
Hamam-pyyhkeiden värit ovat hurmaavia
Eipä siinä sitten muu auttanut kuin suunnata kulku kohti Tampereen keskustaa, ihanaan Lina-pyyhekauppaan hypelöimään, että olisivatko nämä pelastus meidän matkalaukuillemme ja olivathan ne!
Hamam-pyyhkeet ovat ihania, ohuita, silti imukykyisiä, suuria ja helposti kuivuvia, en voi kuin suositella lämpimästi. Etenkin reissussa ovat hyviä jo pelkästään matkalaukkuja ajatellen, mutta myös kuivumisensa suhteen. Kyllä me oltais oltu Budapestissa pulassa isojen ja paksujen froteepyyhkeiden kanssa, eivät olisi varmaan kuivuneet ennen kotiin pääsyä, nämä sen sijaan kuivuivat alta aikayksikön.
Reissun jälkeen meillä ei ole oikeastaan muita käytetykään, ei muuta kuin pesu ja kuivaus ja takaisin käyttöön, hävitin jo ison kassillisen muhkeita froteepyyhkeitä (ihan kaikkia en vielä raaskinut) ja tein kyllä päätöksen, että mitään muita pyyhkeitä ei meille enää tule kuin näitä, olen ihan myyty näihin!

Tampereella Hamam-pyyhkeitä myy ihana Lina-pyyhekauppa Aleksanterin kadulla

Hamam-pyyhkeissä on ihania värejäkin, on ihan rauhallisia harmaita ja mustia jos niitä haluaa, mutta meillä ostettiin jokaiselle oman värinen pyyhe. On helppo erottaa suihkuun mennessään oman pyyhkeensä kun on eri väriset. Ja toisaalta nämä värit ovat mielestäni sillä tavalla yhteen sopivia, etteivät kuivuessaan pukuhuoneessakaan käy riitelemään keskenään :)
Tampereelta löytyy tosiaan Lina-pyyhekauppa ja kovin ystävällisen palvelun siellä saimme osaksemme, uusi reissu on tiedossa pikapuoleen! Nämä meidän ostamat pyyhkeet olivat noin 20€ kappale, hinta vähän vaihtelee sen mukaan, onko pyyhe ohuempaa vai vähän paksumpaa kudosta. Mutta ehdottomasti hintansa arvoisia! Voin lämpimästi suositella näitä, tulikohan jo selväksi, että olen näihin täysin hullaantunut?! Onko sinulla kokemusta Hamam-pyyhkeistä?

Ilma näyttää ulkona ihanalta, nyt täytyy päästä ulkoilemaan, kunhan on neiti ystävineen ensin kuljetettu heppatallille.

Ihanaa loppuviikkoa teille kaikille!

maanantai 12. syyskuuta 2016

Kuulumisia


Huhuu, onko täällä enää ketään??? Enpä ihmettelisi jos olisitte kaikki kadonneet, miten ihmeessä mulla ei tunnu olevan koskaan aikaa blogin päivittämiseen. Ideoita postauksiin vielä olisikin, mutta kuvien lataaminen kameralta koneelle ja postauksen tekeminen ei vaan meinaa ottaa tuulta purjeisiin...

No, mitä kuuluu meidän syksyyn? Elokuu oli ja meni ja syyskuukin on kohta jo puolessa välissä. Me ollaan nautittu ihanista syksyn ilmoista ulkoillen kauniissa maisemissa eväiden kera.
Retkellä maistuu aina eväät
Lisäksi me isännän kanssa ollaan ahkeroitu metsässä, elokuussa kerättiin vielä mustikoita ja nyt on käyty sitten keräämässä puolukoita ja eilisellä reissulla saatiin myös suppilovahveroita ihan kivasti. Niistä vaan ei kuvaa ole, kun joku ahne ne nyppii irti ennen kuin miettii, että kuva olis kiva :D. Tuolla metsässä esiintyy muutenkin sellainen kummallinen ilmiö, sieltä kun ei millään malttaisi lähteä pois, pitäisi vielä kerätä nuo ja nuo ja vielä tuoltakin, vaikka pakastin huutaa apua jo entisten kanssa, mutta kun ei millään voisi jättää mustikoita ja puolukoita sinne... Eilen oli muuten vielä mustikoitakin ihan hirmuisesti metsässä...

On kerätty puolukoita ja nautittu raikkaasta metsäilmasta
Harmikseni en juurikaan tunnista sieniä, keräisin niitä nimittäin mielelläni, tykkään syödä niitä ihan älyttömästi, suolasienet joulupöydässä olisivat ihan ehdottomia, mutta ei ehkä alla olevasta lajikkeesta kannata yrittää...
Moni kakku päältä kaunis :)
Syyskuussa on vietetty isännän kanssa 15-vuotishääpäivää. Sain kukkia sekä appivanhemmilta että isännältä itseltään, vaikka meillä ei ole ollut tapana näitä hääpäiviä muistaa, täytyy sanoa,että kyllähän tuo isännän kimppu ilahdutti :)
 Isäntä muisti, mitä kukkia oli aikanaan hääkimpussa, hyvin oli samankaltainen tämä kimppu. 15-vuoteen mahtuu vaikka mitä, vaikka aina tuntuu, ettei mitään tapahdukaan, kaikki päivät vaan on samanlaisia... 15-vuotta sitten meillä oli kaksi poikaa, 5- ja 3-vuotiaat, nyt meillä on 3 poikaa 20, kohta 18 ja melkein 10 ja yksi tyttö, 12 vuotta. 15 vuoteen mahtuu kahden lapsen lisäksi  4 koiraa, yksi omakotitalon rakentaminen, muutaman läheisen, rakkaan menetys ja muutamia uusia ystävyyksiä, eli siis elämää kaikessa kirjossaan <3

Syksyn iloihin on kuulunut myös koiralenkit hyvän ystävän kanssa, koirien mielestä parasta on uiminen, ihan sama millainen mutalammikko on, kunhan pääsee uimaan... Haju on melkoisen huumaava tällaisten mutakylpyjen jälkeen sekä autossa että kotonakin ja kestää pitkään, mutta turkki kiiltää ja kiittää :D
Noutajat rrrrakastavat uimista ja kavereiden kanssa on aina kivaa :)
Elokuussa hankin myös uuden yleiskoneen keittiöön ja hyvin vähän olen sitä testaillut, mutta eilen tuli leivottua pellavarouhesämpylöitä, jotka tuntuivatkin tekevän ihan hyvin kauppansa, itselle muistutukseksi, että jatkossa voi tehdä kaksinkertaisen taikinan, yhdestä kun tuppaa tulemaan melkein riitaa...
Sunnuntaina kokeiltiin maistuvia pellavarouhesämpylöitä

Ihanaa ja aurinkoista syyskuun jatkoa teille kaikille jotka vielä jaksatte täällä käydä, yritän parantaa tapani päivittämisen suhteen!








© Meidän elämää
Maira Gall