torstai 15. lokakuuta 2015

Kotona

Heippa te kaikki ihanat taas!
On ollut mukava loma, vaikka aika onkin hurahtanut ihan älyttömän nopeasti, ollaan jo torstaissa... Ilmat on suosineet meitä, ollaan ulkoiltu ja eilen käytiin lasten kanssa katsomassa elokuvissa "Onnelin ja Annelin talvi". Pikku-ukkokin tykkäsi elokuvasta, vaikka itse vähän pelkäsin etukäteen, että se voi olla liian "lässy" pojalle, mutta Vaanksanheimot vaikuttivat myös häneen :)

En ole aiemmin blogissa julkaissut kuvia meiltä kotoa, mutta nyt ajattelin muutaman laittaa, hetken tällä viikolla meillä näytti jopa kohtuullisen siistiltä (jos ei huomioida likaistakin likaisempia ikkunoita...) Meillähän on siis ihan perustavallinen koti, ei kovin valkoista (käytännän syistä) ja tällä erä myös sohvatyynyt ovat kaapeissa, syy selviää viimeisessä kuvassa..

Meiltä löytyy valitettavasti kovin monen väristä puuta tästä kodista, haluaisin vähän yhtenäisempää väritystä, mutta kun en halua pelkkää valkoista niin en oikein tiedä mitä tehdä... Osa kalusteista odottaa nyt esikoisen kotoa muuttoa, jolloin saisin niitä vihdoin tuonne takkahuoneeseen sijoitettua. Piano meille tuli äitini kuoltua, soittaminen on melko vähäistä, mutta välillä joku innostuu yrittämään... 
Sohvaan haluaisin vaaleamman päällisen (ehdottomasti vesipestävän), mutta juuri katselin Ikeasta, että tätä sohvaa ei ole enää myynnissä ja ainoa myytävä irtopäällinen oli vihreä! Sitä en kuitenkaan halua...

Ja tässä syy miksi meillä ei ole sohvatyynyjä, jos olisi niin ne olisivat tuolla koirien alla tai niiden kainalossa, nekin nääs tykkäävät tyynyistä :)
Monesti mietin  teidän kauniita kotejanne ihaillessani, että mikä tekee kodista kauniin ja kivan? Pienet kivat yksityiskohdat? Yhtenäinen kalustus ja väritys? Tarinat kalusteiden takana? Elämä joka näkyy? Ja yhtä usein huomaan nauttivani niistä kodeista, joissa kalusteiden/ kodin takana on tarina ja jossa elämä näkyy ja saa näkyä. Meidän koti ei ole tämän päivän mittapuiden mukaan  trendikäs, mutta meille se on kuitenkin se paras koti, täällä on hyvä ja turvallista asua, rakastaa ja välillä riidelläkin, täällä on kaikille tilaa ja oma kolonsa jos siihen on tarvetta.  Elämä meillä näkyy ja saa näkyäkin, kodistamme ei koskaan tule täydellisen siistiä, minusta vaan ei ole siihen... 
Aina kun saan yhden kohdan kuntoon, on monta muuta räjähtämässä käsiin... Makuuhuoneemme kyllä kaipaisi nyt päivittämistä, mutta isäntää on turha houkutella mukaan moiseen "turhapäiväisyyteen", seinäthän ovat vielä oikein hyvässä kunnossa, miksi niitä nyt maalaamaan? Ja kaapinkin sinne halusin kymmenen vuotta sitten, miksi se pitäisi nyt hävittää... Se vaan ei ymmärrä ;)  Ehkä minä jonain päivänä repäisen ja aloitan remontin, esikoinen lähtee vasta tammikuussa armeijaan, siitä varmaan saisi kaverin hommaan, se on aina innokkaampi tekemään käsillään kuin tuo isäntä...

Olen monesti miettinyt ja laskeskellutkin siivoojan palkkaamista esimerkiksi kaksi kertaa kuukaudessa. Kun itse tekee täyttä työpäivää ja kuljettaa lapsia harrastuksiin + laittaa ruoat, hoitaa pyykit, ulkoiluttaa koirat jne jne. tulee mieleen, että jos joku vähän jeesaisi tässä siisteydessä kotona, mutta... Meillä kun on nuo kaksi isoa rotjaketta, on tässä talossa imuroitava vähintään joka toinen päivä, karvanlähdön aikaan joka päivä, en ole ihan varma, että siivoojan käyntiä edes huomaisi... Onko teillä ulkoistettu siivoamista vai siivoatteko itse? Jos teillä käy siivooja, niin oletteko olleet tyytyväisiä?

Sellaisia ajatuksia tänä torstaina! Kivaa loppuviikkoa kaikille!

-Anu

25 kommenttia

  1. Kaunis kotihan teillä on. Itse ajattelen omasta kodistani samoin, tavallinen kotihan tää vaan on.
    Meillä on tarkoitus mennä myös katsomaan A&O oliko siis katsomisen arvoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli Nanni ihan katsomisen arvoinen. Mielestäni vähän huonompi kuin ykkönen, mutta noihin lapsiin upposi oikein hyvinkin. Ja kiitos kehuistasi, vähän jännitti julkaista kuvia meiltä :)

      Poista
    2. Suotta jänitit. Kaunista on.
      Kyllä me taidetaan se mennä katsomaan. Itse luin lapsena A&O kirjoja ja siivotessani kaappeja löysin yhden Anneli ja Onneli kirjan kaapista. Se pitää säästääkin tyttärelle.

      Poista
    3. Kiitos Nanni kauniista sanoistasi! Kyllä tuo A&O kannattaa käydä katsomassa.

      Poista
    4. Kiva kuulla. JOspa tuo käydään lähi viikkoina katsastamassa. Ainakin neiti jaksaa muistutella siitä lähes joka päivä :D

      Poista
  2. Kauniita ajatuksia sinulla! Meilläkin oli vielä reilu vuosi sitten koira, josta lähti karvoja - aina! Oli karvanlähtö tai ei. Valkoiset karvat olivat hyvä valinta, kun oli valkoinen lattia = tai toisin päin ;) Mutta annas, kun plyyssisohva on ruskea, joku matto vähänkään tummempi - puhumattakaan viininpunaisesta villamatosta. Siihen sitten vain tottui, että karvoja on aina jossain, eikä tosiaan siistiä ollut kuin siivouspäivänä korkeintaan. Nyt osaan kyllä nauttia siitä, että ei ole karvoja, mutta meillä taitaa olla sitäkin kaameampi sekasorto noiden kahden viliviipertäjän kanssa ;D

    Ja ei sitä yhtään viisastu; haaveilee koirasta - sitten kun lapset ovat vähän vanhempia. Ts. sitten, kun ne eivät enää sotke niin paljon :D

    Ihanaa syysloman loppua teille! Ja vinkkinä: ala vaan repimään listoja irti seinistä ja suojaamaan lattiaa maalaukselta; kyllä sinä jossain vaiheessa apuvoimaa saat - tai sitten opit tekemään vain itse monta uutta asiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koirista vaan on oma harminsa, mutta tuo ne sitten iloakin omalla olemisellaan ja aina on kotona joku iloisena odottamassa :).

      Taidan jossain välissä kokeilla tuota sinun remonttivinkkiäsi, kunhan nyt itse ensin saan kunnon inspiraation :)

      Poista
  3. Teillä on viihtyisän ja kivan näköistä.
    Itse en ehdi sisustamaan nykyisin lainkaan ja olen sellaisissa fiiliksissä, että haluaisin vaan karsia tavaraa pois. Toistaiseksi karsinta on johtanut vain epämääräisiin kasoihin pitkin kotia :( Pitäisi irrottaa aikaa noillekin kotihommille.

    Meillä käy siivooja joka toinen viikko. On meidän sotkuperheen pelastus :) Hyvää voi olla hankala löytää, meilläkin on ollut vähemmän onnistuneita kokemuksia. Nyt on tehokas, luotettava ja tosi mukava yksityisyrittäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rva Kepponen kauniista sanoistasi. Minulla on vähän sama fiilis, että tavaraa pitäisi karsia huomattavasti vähemmäksi.

      Olen kuullutkin, että siivoojista saattaa olla tosi hankala löytää sitä itselle sopivaa ja hyvää, täytyy vielä pyöritellä tätä asiaa...

      Poista
  4. Teidän kotihan näyttää just niin lämpimän kodikkaalta ja mukavalta kuin olla voi <3. Mun mielestä kodin pitääkin just olla sellainen, että siellä voi olla niinkuin tykkää. Mitä iloa on valkoisesta italialaisesta nahkasohvasta, jos sillä ei voi istua, ettei vaan tartu housun pehvasta väriä. Tai jos ikinä ei voi päästää koiria köllimään siihen.

    Asuntomessuilla käydessäni (jäi muuten nekin kuvat kameraan, kun en koskaan jaksanut niitä alkaa sieltä ajatusteni kera purkamaan) mietin, että mikä teki jostain toisesta talosta niin paljon kivemman kuin toisesta vaikka kaikki oli tavallaan samalla viivalla eli uusia messutaloja. Ja tulin siihen tulokseen, että mitään muuta selitystä sille ei ole kuin se tunne, mikä heti sisään astuessa tulee. Ja se ei tule mistään ulkoisesta seikasta, vaan ihan jostain muusta, jota en edes osaa selittää. Vähän sama asia kuin se lämmin tunne, joka meille tuli miehen kanssa kun ekan kerran käytiin katsomassa tätä meidän kotia, jossa edelleenkin 23 vuoden jälkeen asutaan. Sitä ei vaan voinut selittää. Talo oli ruma ja pieni ja hirveillä väreillä sisustettu, mutta silti se oli heti jotenkin niin lämmin ja tuntui meidän kodilta. Henkimaailman hommia sanon minä :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka kauniista sanoistasi. Kyllähän me täällä viihdytään :). Ja meillä ei kyllä voisi ajatellakaan mitään italialaista kaunista upeaa nahkasohvaa ;).

      Tuo kodin tunnelma on kyllä niin totta, kun on käyty asuntoja katsomass niin toisista vaan tulee heti se olo, että tästä voisi tulla meidän koti ja toisista ei tule, siinä ei auta kauniit sisustukset tai hulppeat ympäristöt...

      Poista
  5. Kaunis koti teillä! Tärkeintähän on se, että kotona on hyvä olla kaikilla ♡ Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassuntassu! Tärkeintä kodissa tosiaan on se, että siellä otse viihtyy! Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  6. Teillä on oikein kodikkaan ja aidon näköistä:) joskus sisustuslehtejä selatessa miettii, että mitenköhän tuolla voi oikeasti arkea elää...
    Meillä on koirankarvoja myös aina ja kaikkialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän ne on hienoja noissa sisustuslehdissä, mutta ei toimi meillä. Koirankarvat on kyllä niin raivostuttavia...

      Poista
  7. Eiköhän se ole tärkeintä, että oma koti on omaan makuun. Eihän siitä mitään tulisi, jos oman kodin rakentaisi muiden mukaan. Ja jos oman kodin kuvia laittaa blogiin, silloin siihen oltava itsekin tyytyväinen. Ei kannata omia valintojaan aliarvioida. Makuasiathan on kuitenkin loppujen lopuksi niitä asioita, joista ei voi väitellä. Toinen tykkää yhdestä, toinen toisesta.

    Meillä on kolme teini-ikäistä, jotka olen valjastanut kodin siivouspuuhiin. Heidän omat huoneensa saavat olla kuin sikolätit, mutta muun kodin siivoukseen he saavat luvan osallistua. Samoin mieheni osallistuu. Myös remontteihin mies osallistuu kiltisti, vaikkei aina niiden tarvetta ymmärrä. Haluaa kuitenkin pitää vaimonsa tyytyväisenä :)

    Laita vain lisää kuvia näytille, älä suotta aliarvioi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Anuliisa, koti on jokaisen oman näköinen. Kyllähän me olemme tähän tyytyväisiä, mutta ainahan se vähän jännittää esitellä sitä kaikkein yksityisintä muille näin julkisesti.

      Kyllä meilläkin lapset osallistuvat siivoamiseen, mutta yleensä kuitenkin enemmän tuohon sotkemiseen...

      Meillä tuo isäntä ei kerta kaikkiaan innostu remonteista, enkä viitsi sitä niillä rassata, haluan pitää hänet tyytyväisenä ;)

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  8. Hei Anu! Huomasin blogisi Jassuntassun listoilla ja kurkkasin tänne. Teillähän on kaunis koti. Lämmin ja viihtyisä. Koti jossa eletään. Kiva kun esittelit kotisi. Viehätyin jo sen vuoksi blogistasi. Ja lukijaksi jään. Olen Tuula Turusta. Minä olen juuri aloittanut uuden blogin, (vanha tuli tiensä päähän) ja ehkä siellä jossakin vaiheessa myös esittelen kotini. Monet huonekalut ovat 80-luvulta.
    Minulla on joskus käynyt siivooja, kun tein hommia sekä Turussa että Jyväskylässä. Helpottaa kyllä kiireistä arkea, jos kivan siivoojan löytää.
    Tervetuloa kurkkaamaan blogiini, siellä on avajaisarvonta:)
    Kauniita lokakuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ja lämpimästi tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdyt! Kävin muös vastavierailulla kivassa blogissasi, kiitos kutsusta!

      Poista
  9. Hyviä ajatuksia. Meillä ei käy siivooja, mutta Neato robotti-imuri auttaa pitämään lattiat vähän siistimpinä.
    Minusta kotinne on oikein kaunis ja kodikas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Meillä ei taida toimia tuo robotti-imuri, se voisi saada täällä kaaoksen aikaiseksi koirien kanssa :D

      Poista
  10. Olipa kiva kirjotus! Tulin vihdoin ja viimein bongaamaan haasteesi täältä blogista ja samalla vastavierailulle. Teilläkin näyttää tosi kivalta ja kun kysyit, että mikä tekee kodikkaaksi ja miellyttävän näköiseksi... Juurikin samaa olen miettinyt kuin sinä. Minä haluaisin meille vielä enemmän vanhempia tavaroita. En antiikkia, mutta käytettyä ja vähän kulunuttakin. Uudet huonekalut on kivoja, mutta vanhoilla voi vähän "lösöttää" reilummin ja niissä on valmiiksi jo ajanpatinaa.

    Mukavaa päivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne ja kiva kun kävi! Minä olen kanssa haalinut noita vanhoja juttuja, niillä kun on tarinansa kerrottavana :j

      Mukavaa syksyä sinullekin!

      Poista
  11. Ihana olkkari ja aivan ihastuttava matto. Miellyttävän ja kodikkaan näköistä. Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Matosta tykkään minäkin kovasti, se onkin tämän syksyn hankinta ja toi kummasti valoa tähän olkkariin, entinen kunoli tummanruskea. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista

Kaikki saamani viestit ilahduttavat minua suuresti, kiitos siis sinulle!

© Meidän elämää
Maira Gall