maanantai 28. syyskuuta 2015

Tunnustuksia




















Ihanaa alkanutta viikkoa!
Tämä blogi on kuulkaa saanut ensimmäisen tunnustuksensa, ihanaa!

Säännöt:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
Kiitos oikein suuresti Johanna Belle semaine- blogista. Johannan blogi on piristävä ja monipuolinen. Mukana on niin kuvia päivän asuista (kivoista sellaisista) kuin myös kuvia sisustamista, matkailua jne. Oikein viihdyttävä ja mukava, käy ihmeessä tutustumassa, ellet ole jo käynyt.

2. Vastaa sinun nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa. Ihan 11 en linkittänyt, toivottavasti tämä riittää...

4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille. Minusta Johannan kysymykset olivat niin hyviä, että mennään niillä.


Tunnustuksen saavat seuraavat blogit: 

Suortuva
Villa Emma
Arjen helmiä
Mrs Sinn






Ja sitten niihin  Johannalta tulleisiin kysymyksiin ja vastauksiin:




1. Millainen blogi sinulla on? Onko blogisi muuttunut matkan varrella?
Blogini on vielä alkutekijöissään ja tällä hetkellä sekalainen soppa kaikkea, ihan perusarkea, koiria jne. Vähemmän asuja eikä oikeastaan sisuteluitakaan, meillä kun tahtoo tapahtua vähän harvakseltaan



  3. Mitä haluaisit blogissasi kehittää?

Ihan kaikkea, laadukkaampia kuvia, joten säästökohteena on uusi valovoimaisempi objektiivi, kivoja tekstejä, kaikkea vähän paremmin!



 4. Millaisen neuvon antaisit aloittelevalle bloggaajalle?

Minä en oikeastaan ole kyllä mikään antamaan neuvoja kenellekään, vasta alkutaipaleella itsekin, mutta ehkä se, että ole oma itsesi, älä yritä muuta, kirjoita siitä, mikä on sinua lähellä, sitä ominta itseäsi.
5. Mikä olisi unelma-ammattisi?
Jaa-a, ehkäpä jokin henkilöstöhallinnon parissa tehtävä työhyvinvointiin liittyvä työ.

6. Paras tapasi rentoutua?
Kävelylenkki koirien kanssa, mielellään metsässä.

7. Mistä haaveilet tällä hetkellä?
Ensi syksyn 15-vuotishäämatkasta, suunnitelmat ovat hiljalleen hahmottumassa. Omasta mökistä.






8. Paras vuodenaika?
Tykkään kaikista, mutta ehkä kevät ja syksy, kesä siinä välissä, sellainen oikea talvikin on tosi kiva!
9. Oletko jo miettinyt/ostanut joululahjoja?
Kyllä! Tänä vuonna olen ollut ajoissa, kerrankin, tätä ei ole muistaakseni koskaan ennen sattunut...

10. Paras lahja, jonka olet koskaan saanut?
Eiköhän ne ole nuo lapset, myös puolison parantuminen vakavasta sairaudesta on myös niin suuri lahja ettei sitä voi sanoin kuvata! 

 Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä; 
11.Mistä sait innostuksen perustaa oman blogin?
Olen vuosia lukenut erilaisia blogeja, saanut niistä iloa, vertaistukea, ideoita ja halusin säilöä niitä johonkin. Samalla halusin myös "peilin"  asioille, keskustelua teidän lukijoiden kanssa, ajatusten vaihtoa.


Laitan eteenpäin samat kysymykset, mutta vaihdetaan viimeinen:
Millä perusteella valitset ne blogit, jotka pääsevät lukulistallesi?

Kuvat eivät mitenkään liity kysymyksiin tai vastauksiin, kunhan poimin jotain vanhoja harjoituskuvia, edes jotenkin onnistuneita.

Kivaa alkanutta viikoa ja tervetuloa uusille lukijoille!


-Anu

torstai 24. syyskuuta 2015

Olemme juuri niin onnellisia kuin päätämme olla


Yksi päivä tällä viikolla töistä ajellessa kuulin tuon lausahduksen radiosta ja jäin miettimään asiaa, näinhän se aika usein on, voimme jäädä joko märehtimään asioita tai murehtia tulevia tai sitten päättää olla tyytyväisiä ja onnellisia siihen, mitä on juuri nyt ja tässä. Tuossa vaiheessa minua harmitti ihan hirveästi eräs asia, asia jolle en voi kuitenkaan mitään, se on niin kuin se on. Jäin miettimään tuota onnellisuus asiaa ja tulin siihen tulokseen, että tämän harmituksen pitää väistyä. Minä en voi muuttaa asiaa, vaikka kuinka haluaisin, voin siis vain opetella elämään sen kanssa. Liekö tämä pohdinta syynä siihen, että  seuraavana aamuna hämärässä koiralenkille lähtiessäni oli olo kevyempi kuin pitkään aikaan. Olen antanut tämän asian painaa minua jo pitkään, nyt on varmasti aika päästä siitä yli, koska asian muuttaminen ei ole yksin minun käsissäni, siihen taidettaisiin tarvita jo ihmeitä ja niitä ei taida tapahtua...

Meillä on isännän kanssa yksi lempipaikka tässä aika lähellä meitä, hyvin usein viikonloppuisin ajelemme sinne koirien kanssa. Koirat saavat kirmata vapaina ja uida, nuuskutella vaikka joka puskan, hakea keppejä ja me isännän kanssa saadaan nauttia luonnosta ja metsästä. Paikka on kaunis ja siinä olisi aivan täydellinen paikka omalle mökille...

Ranta on kalliota, siellä on paljon kiviä joiden päällä loikkia ja sieltä on hyvä mennä myös uimaan. Ilta-aurinko paistaa ja mikä parasta, siellä on täydellisen hiljaista!


Huomasimme isännän kanssa, että luonto oli tehnyt meille ansan. Tuohon mahtui juuri sopivasti kenkä jäämään jumiin, onneksi emme mukanneet, edellisen kaatumisen arpikaan ei ole vielä polvesta parantunut...




Kyllä metsä on kaunis ja mieli lepää ja virkistyy. Kännykälläkin saa ihan kohtuullisia räpsyjä aikaiseksi.


Sammalvuoteelle tekisi mieli ihan istahtaa tai käydä lepäämään.







Elämäntaparemontti on mielessä, saimme työnantajalta liikuntaa tukevan palkkion ja nyt olen kovasti arponut, että mihin sen käytän, olisiko kuntosalikortti hyvä vaiko jotain muuta... Mutta aina on hyvä siirtää asiaa vähän eteenpäin ja aloittaa esimerkiksi ensi viikolla... Luin eilen Johannan blogista hänen upeasta painonpudotus ja -hallintaprojektistaan ja sain taas pienen sykäyksen asian toteuttamiseen. Syömisen suhteen lienen kohtuullisen selvillä vesillä (jos päivittäistä suklaa-annosta ei lasketa), mutta liikuntaa pitäisi saada lisättyä... Painoa pitäisi vähän pudottaa, jotenkin nuo kilot jäävät nykyään paljon herkemmin matkaan kuin nuorempana...
Mielessä on myös remonttia, olen ajatellut poistaa meidän makuuhuoneesta pari kiinteää kaappia, hävittää turhaa tavaraa, tehdä tilaa ympärille (kiitos Annukka vaan ideasta ja inspiraatiosta), maalata vähän seiniä ja sänkyä, vielä kun saisin tuon isännän mukaan touhuun... Vaikka osaan kait minä itsekin kun vaan aloitan?? Ja ehkä se isäntäkin kauhistuu jos alan yksinäni touhuilemaan ja tulee hätiin. Kuten kävi kesällä kun aloin kaivaa isohkoa tuijaa maasta, no loppui voimat ja kärsivällisyys kesken, joten isäntä auttoi, ei välttämättä ihan vapaaehtoisesti, mutta auttoi kuitenkin.

Sellaisia tällä erää. Mielessä olisi paljon muutakin, mutta kun tämä kirjoittaminen ei oikein ole minun lajini, on niin vaikea muotoilla ajatuksiaan sanoiksi. Tervetuloa mukaan Nanni, toivottavasi viihdyt!

-Anu







torstai 17. syyskuuta 2015

Huoh


Moikkelis kaikki!

Meillä isäntä lanseerasi tuon uuden sanan joku kerta kun oltiin kauppaan (tai johonkin) lähdössä ja meidän teinithän meinas kuolla nauruun, ollaan sen jälkeen sitä aktiivisesti käytetty, ihan noiden kiusaksi, kavereidenkin ollessa seurana, aina vain huudellaan, että moikkelis :D, kiusa se on pienikin kiusa, eikös vain?

Tänään en lähtenyt aamulla töihin, sillä tavalla erikoinen päivä, olen istunut tässä keittiön pöydän äärellä, erinäisten paperipinojen kanssa ja yrittänyt vääntää lopputyötä opintoja varten. Olisi ehkä (taas) pitänyt aloittaa vähän aikaisemmin, palautus nimittäin on tämän kuun loppuun mennessä ja kun tuota nyt tämän päivän olen väkertänyt niin tulee kieltämättä mieleen, että ehkä aikaa ei sittenkään ole kovin runsaasti. Ja vielä kun menin valkkaamaan, että teen tuon muka 20 op laajuisena, huhheijaa, voiskohan sitä vielä muuttaa vähän suppeammaksi... No, huomenna olen vielä ylityövapaalla, katsotaan mikä on tilanne sen jälkeen, miltä sitten tuntuu. Kamala pino olis vielä englanninkielisiä artikkeleita luettavana ja muutama kirjakin, huoh. Nyt ei kuitenkaan enää ajatus kulje riittävästi, jotta tuo työ etenisi, joten päätin siirtyä hetkeksi blogimaailmaan :)

Saas nähdä, miten huominen lakko vaikuttaa kaupassa käymiseen. Meillähän siis käydään kaupassa kerran viikossa, ainoastaan maitoa joudutaan hakemaan lisää viikolla. Meillä kun tuota maitoa kuluu ja nyt kun lapset ovat taas syksyn tullen ja koulujen alettua innostuneet kaakaosta niin sitähän menee. Perjantaisin yleensä ostetaan noin 10 purkkia ja sitä saa jo kiireesti tiistaina tai viimeistään keskiviikkona hakea lisää, oma lehmä olis kiva :) Onneksi me silloin rakennusvaiheessa hankittiin isoin mahdollinen jääkaappi, ei me muuten pärjättäis...
Mä rakastan salaatteja, mutta valitettavasti olen tosi huono niitä tekemään ja ideoimaan, otan mielelläni vastaan hyviä ideoita ja hyväksi koettuja makuja! Kesällä innostuttiin tekemään lohisalaattia ja se kyllä tekikin kauppansa tässä porukassa, samoin ollaan tehty Ceasar-salaattia ja sekin katoaa hetkessä parempiin suihin, mutta näitä peruslisäke salaatteja en oikein osaa... Aina näissä on nämä samat kurkku, tomaatti, sipuli, feta ja salaatti... joskus siemeniä, useimmiten vain mun annoksessa...


On tässä syksyn tulossa hyviäkin puolia, saa taas sytytellä valoja eri puolille kämppää :)

(yksi näyttääkin sammuneen, täytyy vaihtaa...)

Veljeä on hyvä käyttää myös tyynynä :)

Kivaa loppuviikkoa teille kaikille, nautitaan syksystä!

-Anu

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kiirettä vaiko normaalia arkea?


Tervehdys kaikille kivoille lukijoille ja uusille oikein lämpimästi tervetuloa, kiva kun teitä tulee lisää!

Blogin päivittymistahti vaan on vähän hidasta, mutta jotain pientä aina silloin tällöin kuitenkin. Jotenkin nämä illat ja viikonloput vain katoavat käsistä eikä ehdi puoliakaan siitä, mitä oli etukäteen ajatellut...  Isäntä on  työreissussa ja piti oikein miettiä, että miten ehdin kaiken tarpeellisen työpäivän jälkeen. Siinä kun rientää töistä kotiin neljän maissa ja toteaa kotona olevan lauman nälkäisiä teinejä ja lapsia, tulee kyllä mieleen, että tähän olisin voinut vähän valmistautua... No edellisenä iltana en vain yksinkertaisesti ehtinyt, kun meni työreissussa pitkään, joten ei muuta kuin kauha käteen ja ruoan laittoon. Ruoka syötiin ja vaihdettiin lasten kanssa kuulumiset, noustessani pöydästä  totesin keskikerroksen kaipaavan imurointia, joten ei muuta kuin imurin varteen. Siinä sivussa vähän läksyjen tarkistamista ja vahtimista, teinille ohjeistusta vaateostoksille jne.  Imuroidessa huomasin, että kello on jo niin paljon, että on ratsastuskuljetuksen aika, samalla pitää poiketa kaupassa, maito on lopussa. Kauppareissulta kotiuduttuani totesin, että tiskipöytä pitää raivata... Kun illalla istahdin tähän sohvalle, oli olo kuin alla olevalla koiralla, teki mieli ottaa tyyny ja viltti ja käydä pitkäkseen.



Että sellaista arkea täällä... Alla olevan taulun teksti osui ja upposi, harvoinpa sitä tulee nähtyä näitä silmien alla, lähellä olevia juttuja, aika menee tähän arjen pyörittämiseen ja tietynlaiseen kiireessä elämiseen, valitettavasti. Tällä hetkellä paineita tuo vielä opintojen lopputyön keskeneräisyys, mutta nyt tällä viikolla on sentään pari päivää vapaata varattuna sitä varten, toivottavasti se on näiden päivien jälkeen pistettä vailla valmiina...





Kaikesta huolimatta oikein hyvää ja pirteää arkea teille kaikille! Kuulemisiin!

-Anu

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Poikkeustilanne



Huomasin tällä viikolla, että en omista nahkahanskoja, pitää mennä hankkimaan, nyt alkaa olla aamut melkoisen vilpakoita.  Lisäksi aamuisin on melkoisen hämärää kun kuuden aikaan lähden koirien kanssa aamulenkille. Jostain syystä meillä säästetään katuvaloista, aamuisin ei pala yksikään valo, mutta toisaalta se on ihan mukavaa, heijastimet vaan pitää kaivaa esiin sekä itselle että koirille.

Ostettiin muutama viikko sitten tuollainen smoothien tekokone, mikä lie nimeltään, blenderikö se tämä olisi? On muuten ollut tosi hyvä kone, joka aamuksi olen tehnyt smoothien sen jälkeen, teen sen aina illalla valmiiksi, en aamuisin saa aikaiseksi enkä kyllä viitsi tuota konetta huudattaa aamuisin, sen verran kova ääninen on.  Ostettiin vielä lisäpullojakin 4 kappaletta, jottei tarvi joka välissä pestä pulloja. Lapsetkin on innostuneet "pirtelöistä", joihin tulee mantelimaitoa, maustamatonta jogurttia, banaania, mustikkakeittoa ja marjoja (mansikoita tai mustikoita). Tänä vuonna me ollaankin pakastettu mustikoita ihan urakalla, mansikat on kohta jo syöty, mikä on meille täysin poikkeuksellista, kiitos tämän koneen. Isäntä laittaa joukkoon mm. karviaisia, nyt sinne voi tiputtaa mukaan myös omenaa (jos puusta/ maasta sattuu muutama syömiskelpoinen löytymään). Oman mielen mukaan, mitä vain!
Otsikko viittaa näihin alla oleviin kuviin. Joku mielenhäiriö iski maanantai-iltana töiden tulon jälkeen ja leivoin omenapiirakkaa. Meillähän ei siis normaalisti tällaista ihmettä tapahdu, että ARKIsin innostuisin leipomaan, eikä ehkä ihan hetkeen taaskaan tapahdu, vaikka hyvää se olikin. Ainoa harmi tuossa leipomisessa oli se, että unohdin meidän uunin kiertoilman lakanneen toimimasta edellisen päivän ruoan laiton yhteydessä :/ Ja minä kun en oikein osaa paistaa muulla kuin kiertoilmalla, nyt oli pakko...  Ohjeen nappasin Sally's blogista, aivan ihana piirakka, suosittelen!

Piirakka ei ole palanut eikä paistettu liikaa, siinä on kanelia päällä, joka tekee sen noin tumman näköiseksi (tai näin minä ainakin itselleni selitin...).



Edellisen kerran kiertoilmapuhallin korjattiin tai siis vaihdettiin maaliskuussa ja kun kyselin korjaajalta takuuta, se on kuulemma vain YKSI kuukausi, vaihto-osilla... No, tänään kävi korjaaja, sama mies kuin maaliskuussa ja lupasi, että hän tinkaa puhaltimen takuun piiriin, oli kuulemma sellainen vika, että ei voi olla kyse muusta kuin valmistusvirheestä. Samalla kun korjaaja tuli taloon, niin sain pesukoneen luukun lukitusmekanisminkin vaihdatettua, se kun on ilmoitellut vikakoodia jo hetken aikaa, eli kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen.

Tässä vielä teille loppuviikoksi hymyt! Onnellinen koira, metsälenkin ja uimisen jälkeen autossa odottamassa kotimatkaa, ei murheita eikä huolia :) Viettäkää yhtä iloinen loppuviikko kaikki siellä ruudun toisella puolella!


Hyvää loppuviikkoa kaikille!

- Anu



maanantai 7. syyskuuta 2015

Mukavissa tunnelmissa

Heissan ja kivaa alkanutta viikkoa!
Olipa meillä mukava viikonloppu, flunssa vähän verotti vielä voimia, mutta muuten erittäin kivaa! Sain lauantaina vihdoin sen maton tuohon olkkariin ja minusta tuo vaalea matto on niin paljon parempi tuossa lattialla, mitäs mieltä olette? Kuvat ovat huonoja, mutta kyllä niistä vähän jyvälle pääsee.  Eli tässä kuvia vanhalla matolla, vasta kun uusi oli lattialla, niin tajusin, miten tunkkaiseksi tumma matto tekikään koko olkkarin.





Ja tietysti ennen kuin sain maton lattialle oli pakko imuroida ja  pestä lattiat ja järjestellä vähän paikkoja, voi että, siitä tulikin hyvä mieli. Oli niin mukava istua illalla isännän vierellä ja katsella elokuvaa kun oli siistiä ja kynttilätkin vielä sytytin.





Sunnuntaina sitten kävimme vaihteeksi heppatallilla, siellä oli tapahtumapäivä, tytöt osallistuivat pukuratsastuskilpailuun ja saivatkin oikein palkinnonkin, ihania ovat.


Piti hiuksiakin värjätä viikonloppuna, mutta en taaskaan ehtinyt. Tuo Santen hiusväri on luonnonväriä, joka vaatii pidemmän ajan vaikuttaakseen, mutta jospa nyt viikolla ehtisin joku ilta tai sitten joku viikonloppu, eipä tuolla niin kiirettä ole... En muista, milloin olisin viimeksi värjännyt hiuksia, joten tokko tämä tästä nyt miksikään katastrofiksi muuttuu, vaikka olisin pari päivää (tai viikkoa) pidempään maantien harmaana :D. Olen päättänyt, että normiväreillä en enää värjää lainkaan, niin paljon niistä kirjoitetaan (en siis edes kampaajalla), mutta näitä luonnonvärejä voi silloin tällöin käyttää.


Isännän kanssa oli eilen hääpäivä, täyteen tuli 14 vuotta naimisissa oloa, kihloissa me ollaan oltu 21 vuotta, melkoinen määrä etten sanoisi... Mentiin naimisiin vasta sitten, kun pari lapsista oli jo olemassa...  Ensi vuonna tulee 15 vuotta täyteen avioliitossa ja olen vähän suunnitellut isännälle yllätystä, saas nähdä saanko järjestettyä. Lasten hoito tulee olemaan hieman ongelmallinen, mutta uskon, että siihenkin löytyy vuodessa ratkaisu :)


Kyllä on mukava aloittaa viikkoa näiden viikonlopputunnelmien jälkeen, oli hyvin voimaannuttava viikonloppu! Mites teidän viikonloppu sujui? Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!

-Anu

lauantai 5. syyskuuta 2015

Ystävyys, sisaruus ja koiramaisuuksia

Olen tässä miettinyt, kovastikin, miksi pidän tätä blogia, tiedän, että olen vasta alussa, mutta oikeasti tuossa koiralenkillä aamulla mietin, että onko tässä jotain ideaa... Tykkään seurata muiden blogeja, saada ideoita ja ajatuksia niistä, mutta mitä kukaan saa tästä?  Ja miksi ihmeessä haluan jakaa elämääni vieraiden kanssa... Blogin linjakin on kadoksissa, sellainen sillisalaatti vähän kaikkea, ainakin toistaiseksi ja mahdollisesti  todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Tietyllä varovaisuudellakin yritän kirjoitella, en halua jakaa liikaa enkä kovin henkilökohtaistakaan, koska haluaisin tämän pitää  avoimena mahdollisille lukijoille. Luulen, että täällä käy myös tuttuja, jotka ovat kiinnostuneita meidän elämästä, tiedä häntä. Kävijämäärä ei ole suuri verrattuna suosittuihin blogeihin, mutta kun lukijoiden määrään vertaa, niin kävijöitä on paljon enemmän No, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kävimme taas kerran koirien kanssa lenkillä ihanassa metsämaastossa ja siellä on sellainen järvi, tai ehkä mielumminkin rutakko, jossa koirat rakastavat uida, ainoa ongelma on se, että tuosta rutakosta meidän koirat eivät omatoimisesti pääse ylös, eli aina tarvitaan palvelusväkeä nostamaan pojat ylös, niin tälläkin kertaa... Mutta mitä tekeekään palvelusväki, ottaa kännykän ja alkaa kuvaamaan???

Siinä ne veljekset vierekkäin odottivat kun palvelusväki vain kuvaa eikä ollenkaan heitä avusta. No, autoinhan minä, toki, kunhan ensin ikuistin (taas kerran) tämän hetken, minusta vaan ovat kerta kaikkisen suloisia ja naurettavia tuolla rutakossa, kerta toisensa jälkeen. Varsinkin ihmettelen tuota nuorempaa koiraa, ui missä tahansa rutakossa, mutta kiertää lenkillä kaikki vesilätäköt :D

Meidän koirathan on oikeastikin puoliveljiä, sama emo on molemmilla. Vuosi on heillä ikäeroa ja tulevat toimeen kerrassaan loistavasti! Kun nuorempi oli pentu, piti vanhemman kerran kertoa tuolle nappulalle, että HÄNEN ruokakipolleen ei ole asiaa ja sen jälkeen ei ole ollut erimielisyyttä mistään, ei yhtään tappelua, elo on ollut erittäin sopuisaa ja yhteistyö on toiminut. Vaikka molemmat ovat poikia ja kumpaakaan ei ole leikattu niin ongelmia ei ole peloistani huolimatta ilmaantunut.

Vesinoudoissa pojilla on selkeä työjärjestys, vanhempi ui pidemmälle ja hakee ja nuorempi ottaa sitten lähempänä rantaa suusta ja toimittaa perille, näin toimitaan jos veteen heitetään keppi, jos veteen lentää joku oikea vesilelu, niin vanhempi ei tokikaan siitä luovu vaan tuo perille asti.


Ja miten tämä liittyy otsikkoon??? No aasin silta lienee kaukaa haettu, mutta sisaruksia ovat nämä koiratkin ja samalla toistensa parhaita ystäviä.

 Pikkuveli kaatui koulumatkalla polkupyörällä ja palasi itkien kotiin, mitä teki isoveli? Toinen tuli hyppytunnillaan kotiin tarkistamaan pikkuveljen tilanteen ja toinen  lähti unisena, suoraan sängystä tarkistamaan pikkuveljen kolhut vielä uudelleen ja vei lievästi loukkaantuneen pikkuveljen kouluun autolla. Kunpa tämä huolehtivaisuus ja välittäminen säilyisivät  elämän kolhuissa, eivätkä lapset antaisi minkään, koskaan tulla välilleen! Tänä kesänä on ollut ihana huomata, että kun vanhin sisaruksista lähtee johonkin, niin hän monesti miettii, voisiko pienimmistä jompi kumpi tulla mukaan tai peräti molemmat. Olen kuitenkin yrittänyt välillä vähän toppuutella mukaan ottamista ja lähtemistä (pienimmäthän ovat aina valmiita kuin partiolaiset) ja muistuttaa tätä vanhinta siitä, että hän voi myös nauttia ihan omista menoistaan, ettei aina pidä ja tarvitse ottaa pienimpiä mukaan.

On se muuten kummallista, miten samalla kasvatuksella ja säännöillä ja periaatteilla lapsista tulee niin erilaisia... Toisista tulee hyvin omaan napaansa tuijottajia, muista vähät välittäviä ja toisista sitten enemmänkin muiden hyvää ajattelevia kuin itseään. Ja miten se joka ajattelee vain itseään ja omaa parastaan, ei oikeasti voi nähdä sitä, että muutkin ovat olemassa, heillä on omia toiveita, omia haaveita ja omia tarpeitaan? Minun on vaikea ymmärtää sitä, olen aina kuulunut siihen "kiltin tytön"-kategoriaan, joka ei voi sanoa ei muille, kun muille tulee paha mieli, joka ei voi sanoa edes sitä, että tuo tuntui pahalta tai että en halua... Olen elämässä pikku hiljaa opetellut sanomaan ääneen omia toivomuksiani ja halujani ja yrittänyt olla joka tilanteessa miettimättä sitä, miltä se tuntuu muista, tietynlaista itsekkyyttä olen siis yrittänyt opetella... Mutta vaikeaa se on ja vaikeaa on sen käsitteleminen, että joku loukkaantuu, kun pidän omia puoliani tai rakkaitteni puolia, mutta kai sitä pikku hiljaa siihenkin oppii.

No, sellaisia mietteitä näin lauantaina. Sain pienimuotoisen siivousinspiksen, kävin tänään hakemassa uuden maton meille olkkariin ja sen lattialle saaminen vaati paikkojen järjestämistä ja lattioiden imurointia ja pesemistä, vaan nyt se on tehty, kynttilät sytetty, ihana olo :) Lapset kaikki pelaavat änäriä tuolla alhaalla vielä hetken, kohta on pienimpien aika kiivetä yläkertaan omiin sänkyihinsä, mutta pelatkoon nyt näin lauantai-illan kunniaksi vielä hetken.

Kivaa viikonlopun jatkoa teille kaikille!

-Anu





torstai 3. syyskuuta 2015

Sekalaista sepustusta sairastuvalta

Tervehdys sairastuvalta!


Tytön sairastamisesta kirjoittelinkin jo edellisessä postauksessa, niinhän se meni, että tauti iski myös minuun. Olen nyt toista päivää sairaslomalla, mutta onneksi tauti näyttää nyt talttuvan, joten huomenna menen töihin. On se kummallista, miten tuo töihin meno on niin pakkopullaa aamuisin, mutta kun sieltä on pois niin on halu päästä mahdollisimman pian takaisin. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on mielenkiintoinen, vaihteleva ja haasteellinen työ ja tietysti tosi mukavat työkaverit!

Meillä on pikku-ukko aloittanut tänä syksynä Parkourin, lajin jossa luvalla harjoitellaan seinille kiipeämistä. Sali, jossa lajia harjoitellaan, on myös lajilleen ominaisesti sisustettu.


Minä olen aina ollut todella huono hoitamaan ihoani, vesipesu aamuin illoin on saanut kelvata. Nyt kun ikää on tullut, huomaan, että kasvot kaipaisivat jotain muutakin, niinpä monista eri jutuista lukemani perusteella ostin minäkin tuollaisen Konjac-sienen. Olen nyt muutamana iltana ja aamuna pessyt sillä normaalin vesipesun sijaan ja huomaan, että iho ei ole lainkaan niin kuiva kuin vesipesulla... Mutta ei kait se ihme ole, kun lukee mitä Ruohonjuuren sivuilla sanotaan sienestä, joka käy  kuivalle, herkälle ja myös allergiaan taipuvalle iholle.

"Aloe Konjac Cleansing Sponge on 100 % luonnollista kasvikuitua, biologisesti hajoava, väriaineeton, pehmeä ja hellävarainen, pH: ta tasapainottava ja luonnollisesti syväpuhdistava kasvojenpesusieni.

Konjac Sponge -ihonpuhdistussienet savat kunniamainnan Ruohonjuuren "Paras tuote 2014" -äänestyksessä. Näin raati perusteli valintaa: "Syväpuhdistaa, uudistaa, kuorii ja heleyttää ihoa. Helppo ja 100% luonnonmukainen valinta, johon on äärimmäisen helppoa rakastua."

Sienen peruskuvaus:
100 % luonnollinen Konjac-kasvin juuresta tehty kasvojenpesusieni. Sienen pehmeä ja ihoystävällinen rakenne pudistaa ihon hellävaraisesti. Hyvän Olon Maailman Konjac Sponge sopii herkimmällekin iholle.

Sieneen on lisätty Aloe Veraa tehostamaan sen rauhoittavaa ja kosteuttavaa vaikutusta. Sienen hoitavat ainesosat sitovat kosteuden ihoon ja auttavat sitä suojautumaan ulkoisilta ärsykkeiltä. Aloe -sieni puhdistaa meikin, lian, talin ja epäpuhtaudet hellävaraisesti herkkää ja allergista ihoa ärsyttämättä.

Avainasiat:
• Puhdistaa ihohuokoista lian ja talin
• Kosteuttaa ihoa luonnollisesti
• Rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja auttaa sitä suojautumaan ulkoisilta ärsykkeiltä
• Kuorii hellävaroen kuolleita ihosoluja kirkastaen ihon pinnan
• Tasapainottaa ihon pH:n
• Sopii hyvin myös erittäin herkälle iholle

Avainfaktat:
• 100 % luonnonsieni, ei säilöntäaineita, ei väriaineita, ei lisäaineita
• Kierrätettävä, kompostoitava, luontoa säästävä, ympäristölle turvallinen" (Lähde:http://kauppa.ruohonjuuri.fi)

Voin kyllä lämpimästi suositella tätä kokeilemaan, hintakaan ei päätä huimaa, eli oli noin kympin verran. Huomasin työpaikalla, että myös Dermosilin valikoimista moinen ihmekapine nykyisin löytyy, se taisi olla vielä edullisempi. Ostin myös vartaloa varten oman sienen, ajattelin, että jos se vaikka jotain ihmeparanemista toisi tuolle minun psorilleni, ei ole suuren suuri investointi ja tokko se sitä ainakaan huonommaksi tekee...
Viikonloppuna syötiin täytettyjä paprikoita ja täytettyjä kesäkurpitsoita, minusta ne molemmat olivat hyviä, mutta lapset olivat vähän erimieltä, nirsoilijat..



Tänä syksynä minun on ollut pakko antautua ja todeta, että olen tullut keski-ikään! Oli pakko hankkia monitehot... Näin kyllä vielä lukea ihan hyvin kun otin lasit pois päästä, mutta voi sitä jatkuvaa venkslaamista, en enää kerta kaikkiaan kestänyt sitä. Ja voi miten helppoa onkaan, kun samoilla laseilla näkee sekä lähelle että kauas, olisi kannattanut käydä optikolla jo aikaa sitten... Minä vähän tapani mukaan venytin tätä asiaa... Mutta toisaalta, ostin sitten kahdet kerralla, eikös se vähän korvaa tuota venyttämistä???

Ihanaa, huomenna on perjantai! Voisi perjantain kunniaksi ostaa jotain hyvää punaviiniä ja nauttia illasta hyvän leffan parissa oman kullan kanssa (jos tämä flunssa nyt suostuisi antamaan periksi).

Tänään on kuulemma esikoisen tyttöystävä tulossa meille yöksi... Minulla on kuulkaa ollut totuttelemista näihin tähän tyttöystävään, joka yöpyy meillä, en meinaa millään sopeutua ajatukseen, mutta huomaan, että joka kerta se on kuitenkin vähän helpompaa. Minulla ei siis ole mitään tätä tyttöä vastaan, ehei, päinvastoin, tyttö on oikein mukava ja herttainen, sellainen kiltti naapurintyttö. Tottumista on siihen, että meillä aamulla on kuitenkin vieras ihminen heti aamukahvipöydässä (vaikka nuoriso kyllä yleensä nousee vasta meidän aamupäiväkahveille), mutta te, jotka olette olleet samassa tilanteessa, varmasti ymmärrätte, mitä tarkoitan?!

Minä muuten tilasin meille uuden maton, sitä tämä sairastaminen teettää, on aikaa surffata ja katsella muiden ihania koteja ja saada inspiksiä. Olen tänäänkin löytänyt taas monta uutta, ihanaa blogia.

Kivaa loppuviikkoa teille kaikille!

-Anu

tiistai 1. syyskuuta 2015

Tervetuloa syyskuu!

Tervehdys te kaikki!

Niin meni taas viikonloppu, mukava sellainen olikin, koirien kanssa tehtiin joka päivä kunnon metsälenkki ja pojat pääsivät uimaankin, ihanaa koirien mielestä! Kyllä se tuo metsässä liikkuminen vaan on mukavaa, kummasti siellä hiljaisuudessa mieli rentoutuu, kameraa vähän kaipailin mukaan, kauniita juttuja olisi ollut kuvattavaksi, ehkä seuraavalla kerralla jaksan kantaa mukana...


Nyt melkein tekisi mieli tehdä niin kuin tuo alla olevan kuvan koira, nostaa koivet pystyyn ja käydä maate. Meillä on neiti ollut kipeänä ja jo monta päivää ollut pois koulusta, viime perjantaina kävimme lääkärissä kun kurkku oli niin kipeä, ettei enää puhe onnistunut ja korvaakin särki. No, antibioottikuurihan siitä tuli. Tänään jo meinasin, että lähtee kouluun, mutta töihin tuli soitto, että päätä särkee kovasti ja kuumekin on noussut. Eipä sitten muuta kuin kotiin, lääkäriajan varaaminen ja uusi antibioottikuuri, tulehdus oli molemmissa korvissa... Itselläkin on vointi tällä hetkellä vähän kiikun kaakun, kurkku on kipeä ja nyt tuntuu siltä, että nuhakin meinaa iskeä... Blääh, ei tarttis, töissä on niin kovasti kiirusta ja kalenteri täynnä, sairastamaan ei nyt ehdi...
Meillä on eteisessä tosiaan koirille tuo häkki aina valmiina, ovi on auki, sinne saa mennä päiväunille aina kun siltä tuntuu (ja aika usein näyttää tuntuvan). Joskus harvoin kun tulee lapsia kylään, jotka arastelevat meidän isoja koiria, laitetaan häkki kiinni. Yleensä nuo pötköttävät tuolla joko yksin tai yhdessä, se on niiden ihan oma paikka...





Toisaalta, sohvallakin on tosi kiva maata (vaikka se ei olekaan kovin luvallista...)




Taas on leivottu mustikkakukkoa, eli rättänää, se on kyllä hyvää vaniljakiisselin tai vaniljajätskin kanssa. Meillä ei ole koskaan ollut näin paljon mustikkaa pakkasessa kuin tänä syksynä, ihanaa, saadaan talvella niitä käyttää ihan huoletta. Mustikkakukon olen tehnyt Martoilta löytyneellä ohjeella ja on mielestäni ihan loistavaa 

                                 Mustikkakukko eli rättänä

Mustikkakukko on perinteinen savolainen jälkiruoka. Maukkaan ruiskuoren sisällä on makea marjasisus. Kukon kanssa maistuu vaniljajäätelö tai kermavaahto.
kuori
200 g voita
1 dl sokeria
4 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte
1 litra mustikoita
½-1 dl sokeria tai hillosokeria
½ dl perunajauhoja
  1. Sekoita keskenään sokeri ja sulatettu voi.
  2. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja lisää rasva-sokeriseos. Sekoita tasaiseksi.
  3. Voitele korkeareunainen uunivuoka tai pieniä annosvuokia (esimerkiksi uuninkestäviä kahvikuppeja). Painele ¾ taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen ainekset ja kaada vuokaan.
  4. Tee lopusta taikinasta kukolle kansi.
  5. Paista isoa kukkoa 200 asteessa noin tunti, pieniä noin puoli tuntia. Tarjoa esimerkiksi vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.



Viimeinen kuva on lähinnä kesän muistoksi, pienestä tytön tylleröstä on tullut pitkän huiskea nuori neiti, joka ratsastaa jo vauhdilla ja äidin mielestä myös melko taitavasti.

Koirien kuvien laatu on heikko, johtuen kännykkäkuvista, mutta kyllä niistä kai kuitenkin selvän saa.

Tervetuloa Maria Luomulaaksosta!

Kaikille täällä piipahtaville toivottelen mukavaa syyskuun ensimmäistä viikkoa!

-Anu


© Meidän elämää
Maira Gall