torstai 30. heinäkuuta 2015

Torstai toivoa täynnä?

Tervehdys te kaikki siellä ruudun toisella puolella, miten teidän torstai on sujunut? Täällä on mennyt ihan mukavasti, ollakseen torstai... Tosin tätä torstaita vähän avittaa se, että pidän huomenna ylityövapaan, joten tämä on vähän niin kuin minun perjantai, ihanaa!

Minä mielisin uutta objektiivia järkkäriin, tiedättekö sellaista, joka asettelisi kuviin tosi kivat jutut ja ottaisi niistä kuvat hyvällä valotuksella ja niin edespäin? Olen vähän googlaillut, vaan en ole oikein onnistunut näillä ominaisuuksilla löytämään, kummallista... Noh, kun tällaista ei kerta näytä löytyvän, niin toisena vaihtoehtona ajattelin sitten hyvää, valovoimaista putkea, mutta en oikein tiedä millaista... Täytyy vielä perehtyä asiaan paremmin, muta hyvät vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Olen viime aikoina pyöräillyt ahkerasti töihin ja kun sen lisäksi iltaisin ulkoiluttaa koirat, imuroi, siivoaa, tiskaa, laittaa ruokaa, käyttää lapset uimarannalla ja niin edelleen ja niin edelleen,  niin tuntuu, että on íltaisin melkoisen puhki, tänään en millään meinannut jaksaa herätä, olo oli niin kuin tällä Budapestilaisen eläintarhan tiikerillä, väsynyt! Onneksi huomenna aamulla saa nukkua vähän pidempään, ei tarvitse laittaa kelloa soittamaan 5.40. Ajattelin, että jos huomenna ei vaikka sataisi niin voisimme pakata koirat, lapset ja eväät ja lähteä sieniretkelle ja ehkä löytää samalla jopa mustikoita...

Eipä tällä kertaa taas kummempia, lämpimästi tervetuloa Villa Kardemumma (klik) ja Johanna (klik) mukaan seuraamaan meidän talon elämää!

-Anu

6 kommenttia

  1. Jopas sinulla vauhtia riittää! Ja vielä löydät aikaa blogillekin... :o Rentouttavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  2. Nämä on vaan niitä pakollisia arjen juttuja, joita on tehtävä, vaikkei jaksaisikaan... Ja kun talossa asuu kaksi koiraa, niin arvaat varmaan, että siivoamista ja imurointia riittää :D. Viikonloppu oli ihana ja vähän mustikoitakin löydettiin, sade vaan vähän haittasi. Kivaa alkavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Itsellä on haussa myös uusi objektiivi.Postaile,jos löydät uuden hyvän.Tulin nyt vastavierailulle tänne blogiisi ja lukijaksi jäin.Kuulumisiin!

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa Aikku, hienoa kun eksyit tänne! Ilman muuta postailen, jos vain onnistun löytämään sopivan objektiivin sopivaan budjettiin. Tosin nyt hieman haittaa pienimuotoinen ongelma näitä postauksia, kuvat eivät suostu latautumaan koneelle kameralta, vaan kaikki tulee kivoina mustina ruutuina... Täytyy selvittää ongelmaa...

    VastaaPoista
  5. Objektiivi itselläkin hakusessa, tai lähinnä tiedän minkä haluan, hinta vain hidastaa osotohaavetta. Tällähetkellä omistan yhden objektiivin jolla saa hyviä potretteja ja lähikuvia asetelmista jne... mutta esim isompaa sisustusta sillä ei kuvata. Haaveena on Sigman 30mm f/1.4. Sillä saisi sisustuskuvia jo kummasti räpsittyä ja on ainakin valovoimaa reippaasti. Olen kyllä tosi paljon tykännyt tuosta Canonin 50mm.stä kun sillä tosiaan noi potretit onnistuu hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vähän haaveilen tuosta 50mm objektiivista, mutta tuo Sigman objektiivikin kuullostaa kyllä houkuttelevalta, tosin nyt on ensin vähän säästettävä, kun pitää mennä huomenna lunastamaan "vanhojen" lasit liikkeestä...

      Poista

Kaikki saamani viestit ilahduttavat minua suuresti, kiitos siis sinulle!

© Meidän elämää
Maira Gall