torstai 30. heinäkuuta 2015

Torstai toivoa täynnä?

Tervehdys te kaikki siellä ruudun toisella puolella, miten teidän torstai on sujunut? Täällä on mennyt ihan mukavasti, ollakseen torstai... Tosin tätä torstaita vähän avittaa se, että pidän huomenna ylityövapaan, joten tämä on vähän niin kuin minun perjantai, ihanaa!

Minä mielisin uutta objektiivia järkkäriin, tiedättekö sellaista, joka asettelisi kuviin tosi kivat jutut ja ottaisi niistä kuvat hyvällä valotuksella ja niin edespäin? Olen vähän googlaillut, vaan en ole oikein onnistunut näillä ominaisuuksilla löytämään, kummallista... Noh, kun tällaista ei kerta näytä löytyvän, niin toisena vaihtoehtona ajattelin sitten hyvää, valovoimaista putkea, mutta en oikein tiedä millaista... Täytyy vielä perehtyä asiaan paremmin, muta hyvät vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Olen viime aikoina pyöräillyt ahkerasti töihin ja kun sen lisäksi iltaisin ulkoiluttaa koirat, imuroi, siivoaa, tiskaa, laittaa ruokaa, käyttää lapset uimarannalla ja niin edelleen ja niin edelleen,  niin tuntuu, että on íltaisin melkoisen puhki, tänään en millään meinannut jaksaa herätä, olo oli niin kuin tällä Budapestilaisen eläintarhan tiikerillä, väsynyt! Onneksi huomenna aamulla saa nukkua vähän pidempään, ei tarvitse laittaa kelloa soittamaan 5.40. Ajattelin, että jos huomenna ei vaikka sataisi niin voisimme pakata koirat, lapset ja eväät ja lähteä sieniretkelle ja ehkä löytää samalla jopa mustikoita...

Eipä tällä kertaa taas kummempia, lämpimästi tervetuloa Villa Kardemumma (klik) ja Johanna (klik) mukaan seuraamaan meidän talon elämää!

-Anu

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Maanantain mietteitä

Tervehdys teille kaikille ja reipasta alkanutta viikkoa!


Viikko on jo toinen työviikkoni loman jälkeen, joten ihan rutiinilla menee (tai sitten ei), mutta ei niin suuri muutos kuin viikko sitten loman jälkeen.

Olen miettinyt ja miettinyt ja vielä kerran miettinyt... Miksi sisarusten välit muodostuvat sellaisiksi kuin ne muodostuvat? Mikä siihen vaikuttaa? Meillä pojat ovat aina tapelleet enemmän tai vähemmän keskenään, muistan vuosia sitten kun työkaverini lohdutti, että kun toinen täyttää 18 niin alkaa helpottaa ja kas kummaa, niin on tosiaan käynyt, nykyään tulevat toimeen kohtuullisen mukavasti, lähtivät tänä kesänä jopa yhdessä laavulle yöksi ja palasivat ilman riitaa... Nuorimmat nahistelevat myös, mutta eivät lainkaan niin paljoa, leikkivät yhdessä pitkiäkin aikoja ja heillä on hauskaa kaksin. Millaiset välit näillä neljällä on isona? Tulevatko toimeen keskenään? Ovatko toistensa tukena? Kyläilevätkö toisillaan?  Jakavatko elämän ilot ja murheet yhdessä vai käykö juuri päin vastoin?  Eivät koskaan juhlista elämän tapahtumia yhdessä? Ajautuvatko erilleen? Eivät löydä yhteistä ajatusta maailman ja elämän kulusta?
Toivoisin niin kovasti, että olisivat aina tukena toisilleen, tärkeitä toisilleen... Miten ihmeessä siinä voisi vanhempana auttaa ja tukea? Onko mitään keinoa? 

Nämä pohdinnat johtunevat omista sisarussuhteista (tai oikeastaan niiden puutteesta) ja siitä, miten hankalaa voikaan olla, kun ajatusmaailmat eivät vain kerta kaikkisesti kohtaa... Tänään oli työpaikan kahvipöydässä puhetta juuri perheistä, joissa ei pidetä toisiin yhteyttä, on tullut riitaa jostain ihan mitättömästä asiasta ja siitä jaksetaan vihoitella vuosikausia... Ulkopuoliset eivät voi ymmärtää, mistä on kyse, tokko ymmärtävät asianomaisetkaan enää vuosien kuluttua, mistä kaikki johtuu ja on alkanut...

Noh, sellaisia mietteitä tänään alkaneen viikon kunniaksi. Onneksi tänään on ainakin meidän porukalla ollut kiva päivä, ovat olleet nelistään Linnanmäellä, voi olla, että illalla on erimielisyyksiä, mutta ainakin päivä on kuulumisien mukaan sujunut oikein mukavasti, näistä rakentuu niitä kivoja muistoja aikuisuuteen, jotka toivottavasti kantavat riitojen yli.

Pihamme ainoa koriste, tämä enkeli näyttää tänään yhtä mietteliäältä kuin itsekin olen ollut... En yleensä perusta tällaisista patsaista, mutta kun HongKongissa sattui olemaan puoleen hintaan ja maksoi vain 5€ niin ajattelin kokeilla istuisiko se meidän pihaan ja on tuo nyt saanut toistaiseksi nököttää tuossa puupöllin päällä, katsotaan mitä sille jatkossa tapahtuu....

Minä en ole mikään puutarhuri, mutta muutamia kukkivia kukkia meiltä sentään löytyy. Istutin keväällä kesäkukkien siemeniä maahan ja näyttää sieltä jotain nousseen, tosin kukkapenkki pitää ensi kesänä rakentaa uudelleen. Istutin särkyneen sydämen liian lähelle kuunliljoja, kun en muistanut, miten valtavaksi tuo kuunlilja kasvaa...




Meillä on herneet vasta kukassa, ei taideta syödä tänä kesänä  oman maan herneitä... Oma moka, istutin ne liian myöhään. Ensi vuonna sitten aikaisemmin, note to myself: toukokuun puolenvälin jälkeen on LIIAN myöhään!


Sellaisia tänään, kuulemisiin!

-Anu

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Ei ole vanhaksi tulemista...






En ole koskaan nähnyt hevosen kuopsuttavan takajalkaansa, minusta tämä oli hauska, onneksi ehdin ottaa kuvan.



Niin on kesälomat vietetty tältä vuodelta, ilmat eivät kovin suosiolliset olleet, mutta toisaalta eivät huonotkaan. Olin nimittäin luvannut itselleni, että jos ilmat ovat huonot niin on aika siivota kaappeja ja vaatehuoneita, en siivonnut ainuttakaan, mistä voinee päätellä, että ilmat olivat kuitenkin kohtuulliset, eikö vain?

Isäntä nikkaroi viime kesänä meille ulkovaraston, varmaankin kyllästyneenä meikäläisen jatkuvaan huomautteluun siitä, että kun mikään ei mahdu mihinkään, kun varastoitavana on mm. auton renkaita, polkupyöriä, sementtimyllyä, sirkkeliä yms. puhutamattakaan sitten suksista yms. tarvikkeista. Tästä rakentamisprojektista voisi kyllä kirjoittaa ihan oman postauksensa, meillähän isäntä ei ole mikään "jee nyt saan rakentaa jotain uutta tyyppi", ei todellakaan, ehkä enemmänkin sellainen "jos on ihan pakko"-tyyppi, mutta tekee kyllä sitten niin hyvin ja viimeisen päälle kun aloittaa, että tämä rouva olisi jo moneen kertaan oikaissut ja mennyt yli sieltä, mistä aita olisi ollut matalin (ellei suorastaan kaatunut...)  Mutta lopputulos on kuitenkin se, että pihavarasto valmistui viime kesän lopuksi ja tarkoitus oli se tällä lomalla maalata, en maalannut kuin räystäiden alapuolet ja otsalaudat, ei kerta kaikkisesti ollut riittävästi kuivaa ilmaa... Kyllä nyt sitten on eilen ja tänään ollut kaunista kun meikäläinen istuu sisällä ja koneen ääressä päivänsä :/ No, ei auta kuin ottaa suti käteen iltaisin ja koittaa saada kikkari maalattua...


Mutta sitten itse otsikkoon, ikäähän meikäläisellä alkaa olla kiitettävästi mittarissa, viisikymmentä on jo lähempänä kuin neljäkymmentä ja sen kyllä huomaa, monestakin asiasta, mutta ennen kaikkea olen huomannut sen näkökyvystä. Minulla on ollut lasit kauaksi näkemistä varten jo lukioajoista asti ja nykyisin ne ovat enemmän aikaa hukassa kuin päässä, koska joka kerta kun meinaan lukea jotain tai katsoa jotain läheltä, kirjaimet menevät sekaisin... Kävin sitten eilen optikolla ja tuomiona ovat MONITEHOT, apua, enhän mä nyt NIIN vanha vielä ole, vai olenko sittenkin... Tilasinhan minä ne kun kerran niin sanottiin, mutta kyllä sitä piti illallakin vielä moneen kertaan pohtia, että olisinko kuitenkin vielä jonkun aikaa pärjännyt ilman niitä... No nyt olen menossa sovittamaan piilolinssejä ja nekin MONITEHOINA, voi apua, mä olen totaalisen ikäloppu... Saas nähdä mitä tapahtuu kun saan uudet lasini, alkaako peilikuvakin näyttää siltä, että jotain monitehoa tai restaurointia pitäisi siihenkin saada, tuli vaan mieleeni, että onkohan huono näkö saanut mut kuvittelemaan, että peilikuva näyttäisi jokseenkin entiseltä???

Ihanaa, olin saanut toisenkin lukijan, tervetuloa Katariina mukaan, ei niin kovin tiuhasti päivittyvään blogiin, mutta toivottavasti aina silloin tällöin uutta juttua tarjoavaan kuitenkin!

-Anu

Ps. Koneelta ei oikein tahdo löytyä muita kuvia kuin Budapestista tai sitten näitä hevosjuttuja, yritän aktivoitua kuvaamisen suhteen, jotta näkisitte jotain muutakin....



torstai 9. heinäkuuta 2015

Budapest, osa 3, lasten rautatie


Yhtenä päivänä kävimme taas juna-ajelulla, tällä kertaa vähän erilaisella sellaisella. Menimme Buda-vuorelle ylös hammasratasvaunulla ja laskettelimme alas lasten rautatietä pitkin. Tämä rautatie on poikkeuksellinen, sillä siellä työskentelevät lapset. Lapset rahastavat, lähettävät junat, huolehtivat kaikesta. Junan kuljettaja on aikuinen, muutoin lapset hoitavat hommat. 



Maisemia lasten rautatien varrelta, Budavuorelta alaspäin tullessa.


Tässä meidän vaunumme konduktööri, täytyy sanoa, että hienosti hoiti työnsä ja osasi vielä sen verran englantiakin, että rahastuskin hoitui (tosin hänellä oli aikuinen mukana, liekö olisi ollut ensimmäisiä päiviä työssä).


Tässä valmistellaan junaa lähtöön, rattaat sisään ja kohta matka jatkuu.




Lipunmyyjä pääteasemallamme.


Junan toisen vaunun konduktööri.


Pääteasemalla veturin vaihto junan toiseen päähän ja matka takaisin voi alkaa, me tosin lähdimme tästä kaupunkiin päin julkisilla.



Budapestissä on paljon kauniita yksityiskohtia rakennuksissa, tässä asema, jolta nousimme ratikkaan tullaksemme takaisin Pestin puolelle.



Että sellaisia tällä erää, kivaa päivänjatkoa!

-Anu

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Budapest, osa 2, Siofok

Matkakertomuksen toinen osa, monta muutakin postausta olisi vielä luvassa, mikäli vaan jaksatte seurata :).

Olimme siis perillä perjantaina, juhannusaattoiltana, lauantain toivuimme matkan rasituksista ja sunnuntaina suuntasimme junaretkelle Siofokiin, "Unkarin Ibizalle". Matka junalla kesti noin 1,5 tuntia ja maksoi meidän kuudelta hengeltä minimaalisen vähän. Juna mennessä oli erittäin siisti, jopa paremmassa kunnossa kuin VR:n junat Suomessa. Siofok sijaitsee Balaton järven rannalla, joka on  Unkarin ja Keski-Euroopan suurin järvi (pinta-ala 598 km²). Järven suurin pituus on 77 ja leveys 14 kilometriä.[1] Balatonin eteläranta on tasaista ja matalaa, toisin kuin pohjoisranta, joka on vuorista (Bakonyn kukkulamaasto). Veden lämpötila voi nousta kesällä enimmillään 30 asteeseen.Järvi on Unkarin suosituimpia ja vanhimpia matkailu- ja lomakohteita. (Teksti lainattu Wikipediasta).

Järviveden lämpötila ei varmastikaan ollut lähelläkään tuota 30 astetta, ehkä siinä 20 astetta on lähempänä totuutta, hellekausi Unkariin on odotettavissa vasta heinäkuussa. 



Järven rannalle piti maksaa erikseen, summa ei onneksi ollut kovin suuri. Se on kuulemma sen vuoksi, että ihmiset aikaisemmin roskasivat kovin rantaa, nyt kun maksu peritään, on roskaaminenkin vähentynyt ja lisäksi noilla rahoilla voidaan rahoittaa siivousta rannalle. Rannalla ei ollut ketään muita kuin me, eli rauhaa riitti. Voin vain kuvitella, millainen kuhina rannalla on hellekautena.




Järven ranta oli tosi jyrkkä ja minä varoitelinkin pienintä, innokkainta uimaria moneen kertaan, että varovasti, voi olla tosi syvää heti rappusten loppupäässä. Poika arpoi ja arpoi ja rohkaisi vihdoin mielensä astukseen rappusilta alas ja yllätys, yllätys, vettä olikin pikku-ukkoa noin puoleen reiteen, sai poika kävellä järvessä pitkän matkaa ennen kuin vesi yletti edes napaan asti :)



Tuuli oli tuona päivänä tosi hurja, mutta sehän teki uimisesta entistä kivempaa, oli ihana uida aaltoja vastaan, etenkin kun vesi oli makeaa, eikä suolaista kuten meressä. Lapset nauttivat niin kovasti uimisesta, että piti jo pakkokeinoja käyttää, jotta heidät sai sieltä pois... 



Siofok on varmasti muutakin kuin ranta ja tämä rantakatu, mutta tässä oli ne, mitä me ehdimme muutaman tunnin reissullamme nähdä, menisin kuitenkin uudelleen, olisin muutaman yön ja lapset saisivat nauttia uimisesta järvessä, jossa vesi oli hauskan turkoosin väristä,






Ja sitten vielä junalla takaisin Budapestiin. Juna olikin ihan eri luokkaa kuin aamuinen junamme, tämä oli kaiketi joku ns. pikajuna, vastasi vanhoja VR:n sinisiä vaunuja. Juna oli täynnä kuin turusen pyssy ja istumapaikkoja meidän porukka ei saanut samasta paikasta. Me pienimpien kanssa löysimme kolme paikkaa ja istuimme siihen. Kanssa matkustajamme sanoi, että tähän junaan pitäisi olla paikkaliput, eihän meillä sellaisia ollut. Konduktööri pudisteli päätään, mutta yhteisen kielen puuttuessa, antoi meidän matkustaa perille asti kuitenkin. Olimme katsoneet asemalla junan lähtöajan, mutta juna lähtikin aikaisemmin, matkalla mikään maisema ei näyttänyt tutulta ja minua alkoi vähän kylmäämään, että mihin oikein ollaan matkalla.... Etsin jo isännänkin junasta ja varmistelin oppaaltamme, että olemmehan varmasti oikeassa junassa sen verran hermostutti...
No, Budapestiinhan me kuitenkin takaisin päädyttiin, kokemuksen verran rikkaampana ja hienon päivän viettäneinä. Ja koska järvessä uiminen keskeytettiin, halusivat lapset vielä kylpyammeeseen jatkamaan uimista :D


Että sellaisia tällä kertaa, seuraavan kerran sitten lisää matkatarinaa!

-Anu
© Meidän elämää
Maira Gall