lauantai 20. kesäkuuta 2015

Heppahulluus




Asuukos teillä muilla lukijoilla heppahulluja? Meillä on tyttö täysin hurahtanut hevosiin ja harrastanut ratsastusta jo pienestä iästään huolimatta noin viisi vuotta, melkein puolet siis elämästään, minusta se on melko paljon....

Heppahulluus alkoi hyvin viattomasti,kerran viikossa olevasta ponitalutustunnista tai oikeastaan puolesta tunnista, sittemmin on tulleet kesäleirit, keppihevoset, hevosten kuvilla vuorattu huone, hevosia siellä, täällä ja tuolla...

Minusta hevoset ovat ihan ok, kunhan minun ei tarvitse mennä kovin lähelle niitä, joten en mitenkään voi käsittää tuota heppahurahdusta... Äiti on ainakin täysin syytön tässä kohtaa... Syytänkin tästä koko heppahulluudesta isän puolen sukua, kaksi kummitätiä on täysin heppahulluja (ovat siis mieheni siskon tyttöjä)  ja lisäksi täti oli ikänsä täysin hurahtanut hevosiin, eli ettekös olekin samaa mieltä, että syy on isän puolen suvussa???


Ei kai tuossa hurahduksessa sinänsä mitään pahaa ole, JOS tykkää hevosen lannan hajusta eteisessä, likaisista hevostarvikkeista asunnossa, kuljettaa kesät ja talvet ratsastamaan (onneksi kyllä meidän ratsastuspaikka on tuossa näppärän ajomatkan päässä), hevosen kuvista ympäri kämppää, hevoskirjoista, hevosmessuista, hevoskilpailuista jne.

Vaikka onhan se harrastuksena hyvä, antaa itseluottamusta, opettaa vastuuntuntoa ja vaikka mitä muutakin.... Meillä neiti suunnittelee isona ryhtyvänsä eläinlääkäriksi ja erikoistuvansa hevosiin... Noh, jos se tavoite kannustaa kantamaan kotiin sellaisia todistuksia kuin viimeinen todistus, niin en voi kuin kannattaa ajatusta ;)

Alakuvissa on yksi meillä asuvista keppihevosista, siis näitähän on varmaan jo kymmenen pikku hiljaa meille kantautunut... Vaikka onhan noissakin hyvät puolensa, tulee juostua ja hypittyä pitkin pihaa, jota ei ehkä muuten tulisi tehtyä, ei haittaa pieni sadekaan, kun heposet on ulkoilutettava...




Synttärilahjaksi tuli issikkatunti, kuva sieltä, onnellisesta neidistä hevosen selässä ja niin keskittyneenä. Ei haitannut tyttöä, että vettä tuli välillä ihan kuin saavista kaatamalla, välillä viistosti sivulta ja oli märkä kuin uitettu koira, onnellinen oli tunnilta tultuaan. Kerta kaikkiaan kummallinen laji.


4 kommenttia

  1. Todellakin asuu ja ratsastusta on harrastettu ja kepparit ovat kuopuksen mielestä vieläkin niin kova sana. <3 Tämä postaus täytyy näyttääkin tytöille. <3 Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kommentistasi, lisää hevospostauksia on takuulla tulossa, niin kiinteästi kuuluvat neidin elämään :)

      Poista
  2. Niin symppis keppihevonen <3. ja näyttää ruokahalutkin olevan kohillaan :)

    Itse olin pikkutyttönä heppahullu, mutta en saanut koskaan mennä ratsastustunneille, koska olivat niin kalliita. 13 markkaa niihin aikoihin...
    Mutta mielikuvitusta riitti sitten sitäkin enemmän, koska sillä piti korvata se aidon hevosen puute. Ja ihan kaikki hevosaiheiset tyttökirjat tuli kirjastosta lainattua ja luettua useampaan kertaan kannesta kanteen.

    Nykyään mua ei enää hevosten lähelle edes saisi. Ne on mun mielestä niin isoja ja arvaamattomia. Tai siis se on se mielikuva joka mulla on.

    Olen vähän sitä mieltä, että ihan sama, mikä harrastus on kyseessä, niin se on aina hyväksi. Vanhemmilta vaatii välillä venymistä, mutta on sen väärtti. (Itse olen viettänyt kolmasosan elämästäni jäähallilla erinäisissä talkoohommissa ja vaikka se ei aina niin napannutkaan, niin en vaan kertakaikkiaan tiedä, mitä mulla olis ollut sen tärkeämpää tai tähdellisempää tehtävää kuin mahdollistaa poikain harrastus)

    Iloista alkavaa heinäkuuta Anu!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Annukka kommentistasi. Kyllä minäkin luin hevoskirjoja, mutta ehkä vielä enemmän sairaalamaailmaan liittyviä kirjoja, yllätys, yllätys olen töissä sairaalassa... Tosin homma ei ole lainkaan niin hohdokasta kuin nuorena kirjojen perusteella kuvitteli, yllttävää, eikö totta :)?

    Meillä on kanssa vietetty aikaa jäähalleilla, kahden pojan harrastuksen merkeissä sekä uimahallilla neidin harrastuksen merkeissä ja kyllä se on sen arvoista, ihan ehdottomasti, ei tärkeämpää voi olla kuin lasten kannustaminen ja kuljettaminen tärkeiden asioiden pariin, olen kanssasi täysin samaa mieltä!

    VastaaPoista

Kaikki saamani viestit ilahduttavat minua suuresti, kiitos siis sinulle!

© Meidän elämää
Maira Gall